Johanna Mehtola

Toimittaja
Suomen Luonnon toimittaja kirjoittaa retkijuttuja upeasta Suomen luonnosta, mielenkiintoisista henkilöistä, ympäristöystävällisestä arjesta – ja antaa lisäksi virikkeitä moneen menoon.
Uusin numero

Suomen Luonto 3/2017

Näsiä ja liuska- eli herukkaperhonen kuuluvat kevään merkkeihin. Kannen kohtaamisen kuvasi Hannu Huovila / Vastavalo.
MAINOS
Vinkit

Kesäpäivänseisaus ja pesäpäivät

Kesäpäivänseisaus voi vaikuttaa kaalisatoonkin. Kuva: Wikimedia Commons

 
Kesäpäivänseisaus oli viime yönä tarkalleen klo 1.34 kerrotaan Tähtitieteellisen yhdistyksen Ursan sivuilla. Sitä saattoikin ihmetellä täysikuun valossa taas pitkästä aikaa. Edellisen kerran kesäpäivänseisaus ja täysikuu ovat kohdanneet liki 50 vuotta sitten.

Nyt päivä on siis pisimmillään. Ja ainakin Helsingin Lauttasaaressa aurinko paistaa juuri nyt kirkkaalta taivaalta, joten koko kesästä olisi tämän ennusmerkin mukaan tulossa varsin kaunis. No, onhan kesä aina kaunis, vaikka sataisikin vettä ja olisi viileää.

Kansaperinteessä juhannusviikon pitkiä päiviä on kutsuttu pesäpäiviksi, jolloin aurinko saavuttaa pesänsä ja kääntyy loppuvuodeksi sadonkorjuun ja muiden töiden koettaessa rengin puolelle.

Pesäpäivien aikaan noudatettiin kahdenlaista ohjeistusta kasvien istuttamisessa: toiset olivat sitä mieltä, että tuolloin “päivän seisoessa” ei kannata istuttaa kasveja maahan. Toiset taas noudattivat ohjetta, että lantut, kaalit ja tupakantaimet on istutettava juuri pesäpäivinä, jotta ne saisivat juhannuskastetta ja kasvaisivat erityisen hyvin.

Kustaa Vilkunan
Vuotuisessa Ajantiedossa kerrotaan, että rajakarjalainen emäntä istutti nimenomaan kaalinsa pesäpäivän öinä ja kääri hameenhelmansakin ylös, jotta kaalinkerät kasvaisivat mahdollisimman suuriksi.

Siitä vain mallia ottamaan!

Lähde: Kustaa Vilkuna: Vuotuinen ajantieto, Otava 1998.

Vinkit
Kevätpäiväntasaus oli entisajan ilmapuntari

Tänään on kevätpäiväntasaus. Entisajan ihmisille se oli tärkeä ennuspäivä tuleviin säihin. Jos esimerkiksi teeret kukersivat jo ennen tasauspäivää, tiesi se lumisadetta.

UutisetVuodenajat
Uutiset
Sutta tulee - susi sananlaskuissa ja sanonnoissa

Susi on päässyt moniin sanalaskuihin ja sanontoihin, usein epäkiitollisessa valossa.