Kevään suojasäillä ja lumien sulaessa pihassa tuntuu sellainen haju kuin kissa olisi käynyt tarpeillaan. Lumessa saattaa näkyä myös ruskeita laikkuja. Kissoja alueella ei kuitenkaan ole. Mistä haju johtuu?

Oletetaan, että kysyjän havainto kissojen viattomuudesta pitää paikkansa. Silloin selitykseksi jää maaperän pieneliöstö. Maaperässä elää erilaisia sieniä ja bakteereita, jotka hajottavat kasvien ja eläinten jäänteitä. Ne tarvitsevat lämpöä ja kosteutta toimiakseen.

Talven kylmimmän ja kesän kuivimman ajan maanpinnan hajottajat ovat lepotilassa, mutta kevät on aktiivista aikaa. Hajotustoiminnan tuloksena syntyy myös kaasuja ja haihtuvia yhdisteitä – siitä ”mullan tuoksu”. Joskus, erityisesti lumen sulamisen aikaan, tuoksu on niin väkevä, että se on epämiellyttävä ja tuo mieleen kissanpissan. Kun maan pinta kuivahtaa, hajotustoiminnan painopiste siirtyy syvemmälle maahan. Hajut eivät enää pääse karkaamaan ilmaan vaan kaasumaisetkin yhdisteet käytetään hyväksi.

Maaperän hajottajaeliöstöstä tiedetään vielä perin vähän. Ilmeisesti maassa on pitkiäkin ravintoketjuja, joissa selluloosa ja muut eloperäiset aineet pilkkoutuvat yhä pienemmiksi yhdisteiksi. Yhden eliön hylkäämä jäte on ravintoa toiselle. Kourallisessa pihamaan multaa on tuhansia bakteerilajeja, joista valtaosa on yhä tutkimatta ja vailla nimeä. Suuremmat otukset kuten sienet, hyönteiset ja madot tunnetaan paljon paremmin, joskin niiden työnjako eloperäisen aineksen hajotuksessa kaipaa yhä tutkimista.

kevätmaan haju

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.