Helsingin Roihuvuoressa jännitetään ovatko kirsikankukat auki tänään kello 18, kun Kirsikkapuistossa järjestetään kevään ensimmäinen rakennusviraston opastettu puistokävely. Roihuvuoren 153 kirsikkapuun lisäksi kävelyllä tutustutaan myös japanilaistyylisen puutarhan saloihin.

Tulevana sunnuntaina kirsikankukat ovat jo varmasti täydessä loistossaan, kun Kirsikkapuistossa vietetään perinteistä japanilaista kirsikankukkienkatselujuhlaa hanamia. Hanami tarkoittaa kukkien katselua ja on Japanissa maan suurin vuotuinen juhla. Roihuvuoressa hanamia vietetään jo kuudennen kerran perinteiseen tapaan ohjelmallisella piknikillä kirsikkapuun kukkia ihaillen.

Kirsikankukka symboloi japanilaisille ihmiselämää; kaiken katoavaisuutta ja pysymättömyyttä. Suomen lyhyen kesän alkamista sopii siis hyvin juhlia ihailemalla samuraidenkin tunnuksenaan käyttämää lumoavaa kukkaa.

Opastettuja kävelyjä Helsingin puistoihin järjestetään koko kesän ajan syyskuun alkuun saakka keskiviikkoiltaisin. Ensi keskiviikkona on vuorossa tänä vuonna 120 vuotta täyttävä Talvipuutarha. Lisätiedot kävelyistä rakennusviraston sivuilta.

Roihuvuoren hanami-juhlan ohjelma

helsinkikirsikkapuupuistoroihuvuori

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.