”Oletko nähnyt villisikoja?” kysyimme tämän vuoden ensimmäisessä numerossamme (Suomen Luonto 1/2017). Ja onhan niitä nähty. Saimme kymmeniä pikkutarinoita, joista kokosimme pienen koosteen. Jokainen kohtaaminen ison nisäkkään kanssa on ollut ainutlaatuinen.


Sänkipelto kahisi

Pukkilan Torpinkylässä, lähes pihallamme oli 11. lokakuuta 2016 yli 10 villisian lauma. Sänkipelto vain kahisi kun siat menivät puolijuoksua eteenpäin matalasti röhkien. Luulimme ääntä ensin sadekuuroksi. (Paula Ryynälä)

Kärsässä tavattiin
Tapasin villisian iltamyöhällä viime vuoden marraskuussa palatessani työmatkaltani Pälkäneen Laitikkalasta Valkeakoskelle. Kohtaaminen tapahtui sopivasti Mallasveden rannan tuntumassa Kärsässä. (Terhi Käpyaho)

Hyppäsi ojasta
Olimme ajamassa Lohjalta Somerolle isoäitini mökille ehkä noin kuusi vuotta sitten. Someron lähettyvillä autotiellä, jota molemmin puolin ympäröi metsä, hyppäsi ojan vierustalta noin polvenkorkuinen tumma eläin, jolla oli ihan selkeästi kärsä ja sorkat. Näky oli täysin luonnoton. Ajattelimme nähneemme väärin ja käännyimme ympäri vain todetaksemme, että eläin oli villisika. Tämän koommin emme ole moista otusta luonnossa nähneet. (Marina Salminen)

Luikki metsään
Näin lapsena vuonna 1990 Pyhtäällä metsässä villisian. Se oli melko lähellä, mutta luikki saman tien syvemmälle metsään. (Satu Elo)

Kuva kehystettiin
Näin villisian kotipihassani Kangasalan Ruutanan Siperiassa viime kesänä. Minä hosuin ja huusin keittiössä – mieheni ja poikani olivat olohuoneessa. ”Tulkaa äkkiä katsomaan mikä meidän pihassa menee! Se on villisikakarju.”
Poikani nappasi pikaisesti kuvan, joka on meillä kehystettynä, oli se sen verran erikoinen juttu. (Kaisa Kaulio)

Kaisa Kaulion tarinaan liittyvän taulun kuvasi Seppo Kaulio.

Kaisa Kaulion tarinaan liittyvän taulun kuvasi Seppo Kaulio.

 
”Tuli siika ja sano pöh”
Kohtasin villisian metsätiellä Tampereen Aitolahdella runsas kahdeksan vuotta sitten. Työntelin lastenrattaissa alle kaksivuotiasta kuopusta ja viisivuotias isoveli pyöräili vieressä. Mukana remmissä oli isovanhempien lapinkoira.
Yhtäkkiä noin viiden metrin päästä ojasta nousi iso villisika päästäen melkoisen röhkäisyn. Taisimme herättää tai ainakin yllättää makoilevan possun. Pelästyimme toisiamme oikein kunnolla ja kaikki huusivat hetken yhtä aikaa koiraa ja possua myöten. Jotenkin onnistuin kääntämään karavaanini takaisin päin ja sika rymisteli toiseen suuntaan. Emmekä sen koommin enää tavanneet.
Jälkeenpäin kuopus kertoili pitkään kaikille tutuille ja vieraille: ”Mummilassa tuli siika ja sano pöh!” (Aino Salakari)

Roskako silmässä
Villisika tuli viime syksynä pimeänä iltana autolla ajaessa vastaan. Onneksi ajonopeus oli hidas, mutta kyllä vähän joutui silmiään hieraisemaan. (Johanna Lindgren)

Mussutti keksejä
Olen nähnyt villisian kerran, ja se oli ensimmäinen kertani koskaan. Olin 12-vuotiaana vanhempieni kanssa mökillä kesällä 2012 Pertunmaalla.
Villisika ilmestyi yhtäkkiä metsästä, samalla kun äiti oli puutarhahommissa. Äiti pelästyi, kiljui ja juoksi mökkiin sisälle.
Me katselimme ihmetellen mökistä, miten villisikauros kuopsutti omenapuiden alta narsissien sipuleita. Karju juoksenteli hieman pihalla, meni saunapolulta alas ja kävi rannassa.
Tämän jälkeen me haimme mökin kaapista pahanmakuisia keksejä ja syötimme villisialle niitä kädestä. Se tykkäsi kovasti niistä. Hyvä! Minä en ainakaan olisi niitä syönyt.
Annoimme villisialle nimen Nasse. Kyllä meitä vähän pelottikin se iso otus. Sen päivän jälkeen emme ole enää Nassea tavanneet. (Riikka Kokkoniemi)

Toteutti haaveeni
Suuri haaveeni oli jo monta vuotta ollut nähdä villisika elävänä suomalaisessa luonnossa. Keväällä 2016 sain vinkin 16 villisian laumasta, joka liikkui Venäjän rajan tuntumassa Lappeenrannassa. Villisioille kävi kuitenkin huonosti; koko lauma upposi heikkoihin jäihin ja hukkui.

Kesäkuun alussa kuulin uudesta kuuden sian laumasta. Otin yhteyttä lauman liikkeistä tietävään metsästäjään. Hänellä oli sikojen ruokintapaikka ja ampumakoju hakkuuaukean reunassa Venäjän rajavyöhykkeen tuntumassa. Sain häneltä luvan ja ohjeet sikojen kuvaamiseen. Menin kojuun 14. kesäkuuta illalla kahdeksalta eli hyvissä ajoin. Koju sijaitsi hakkuuaukean reunassa, ja oli hellepäivänä kuuma kuin sauna, mutta oven piti olla tiukasti kiinni. Siat eivät saisi haistaa että paikalla on ihminen. Kojussa oli pitkä ilmanvaihtopiippu, joka haihdutti kaikki tuoksut kojusta kauas yläilmoihin.

Kuva: Anna-Liisa Pirhonen

Kuva: Anna-Liisa Pirhonen

 
Varttia ennen puoltayötä jokin iso eläin liikkui kojun vieressä. Kuulin kahinaa ja hankaavaa ääntä. Eläin kyhnytti itseään piilokojun kulmaan. Toivo heräsi. Ovatko siat tulossa?
Muutamaa minuuttia vaille puolenyön yksinäinen iso musta hahmo ilmestyi metsänreunasta hakkuuaukealle. Se liikkui varovasti välillä pysähdellen. Se oli tiedustelija. Kymmenen minuutin kuluttua sitä seurasi neljä tummaa hahmoa.

Odotin tovin ennen kuin painoin kameran laukaisijaa ensimmäisen kerran. Siat eivät reagoineet kuvaamiseen. Kuvasin harvakseltaan seuraavat kymmenen minuuttia. Kuudes sika liittyi muiden seuraan, ja jatkoin kuvaamista.

Yö oli maaginen. Mitään ääniä kojuun ei kuulunut. Villisiat liikkuivat tummina varjoina hämärässä yössä. Välillä niillä oli ikään kuin pientä nujakkaa, vai oliko se leikkiä. Villisika on erittäin älykäs eläin. Siksi en saanut aiheuttaa kojussa minkäänlaista ääntä, etteivät siat huomaisi minua.
Otin viimeisen kuvan puoli kaksi yöllä, ja oikaisin sen jälkeen makuupussiin lattialle. Heräsin aamulla puoli kolmelta. Villisiat olivat poissa.
Odotin varttia vaille viiteen lattialla torkahdellen, sitten pakkasin tavarani ja lähdin. Haaveeni oli toteutunut. (Anna-Liisa Pirhonen)

Naamioitui mättääksi
Suomessa en ole koskaan nähnyt villisikaa, mutta ulkomailla se onnistui. Olin muutama kesä sitten ystäväni luona Puolassa. Samoillessani kyläpaikan lähimetsässä kiinnitin huomiota tummalta sammaleelta näyttäneeseen mättääseen. Se ei ollutkaan se, miksi sitä luulin. Mätäs lähti nimittäin liikkumaan, ja minähän säikähdin. Sika kääntyi katsomaan minua, urahti kerran ja käppäili muina karjuina toiseen suuntaan. (Erika Sandell)

Söi eväät
Meillä oli joskus kaksi pientä villisian porsasta, jotka lähtivät karkuun. Toinen saatiin kiinni, toista ei. Siinähän se karkulainen sitten pyöri ja vaelsi, sähkömiesten eväitä söi, naapureiden kasvimaita tonki, autoilijoita hämmensi, kaveriansa aidan takaa kaipasi.
Nukutuslääkkeet eivät millään tehonneet, kaikkemme yritimme muttemme kiinni saaneet. Välillä se nassu rauhassa maatiellä kulki ja jonoa tielle aiheutti. Aikaa kului ja isoksi kasvoi.
Puolittain oli kesy, puolittain oli villi. Kunnes tuli aika ettei enää uskallettu antaa rauhassa olla. Hauskoja tarinoita kuuli, kun ihmiset villisian tienlaidassa näki. Ja tarina on tosi! (Johanna Ylirautalahti)

Jäi junan alle
Viime kesänä, taisi olla toukokuuta, kun Kotkan Hovilassa oli villisian porsas jäänyt junan alle. Pääpuoli ja etusorkat olivat jäljellä, muu oli varmaan mennyt tohjoksi. Seuraavana päivänä kun kävin katsomassa, ei ollut enää mitään jäljellä. Asun aivan junaradan vieressä. (Sirpa Soares)

Kulki jokirannassa
Näin villisian Liedossa noin 35 vuotta sitten pyöräillessäni Aurajoen rantamilla. (Kirsi Alen)

Juoksi auton editse
Olin Virossa automatkalla ja jossain Tallinnan ja Tarton välillä villisika juoksi auton edestä tien yli. (Jukka Heinonen)

Laukkasivat lumipyryssä
Näin villisikalauman (noin 6–8 sikaa) viime marraskuun loppupuolella iltapäivällä. Siat juoksivat lumipyryn keskellä Haminantien suuntaisesti kamalaa vauhtia. Kovaa menivät. (Tytti Poikolainen)

Tonki pellolla
Viime joulukuun puolivälissä, tarkkaa päivää en muista, ajelin töistä kotiin Lahdesta Orimattilaan ja siinä puolimatkassa Pennalan risteyksen jälkeen pellolla oli yksinäinen villisika – mitä lie tonkimassa. Ensimmäisen kerran näin tuommoisen luonnossa! (Anssi Rossi)

Nosti kissan takajaloilleen
Näin villisikapoikueen mökin pihan reunamilla toissakesänä Rautjärvellä. Lähdin kissan kanssa ulos ja ihmettelin miksi kissa nousi mökin rapuilla takajaloilleen. Katselin samaan suuntaan, jonne kissakin tähyili, ja näin viisi villisian porsasta heinikossa röhkimässä. (Mira Hyrkäs)

Osallistuneiden kesken arvoimme kirjapalkinnon. Sen sai Johanna Ylirautalahti Parkanosta. Onnea voittajalle ja iso kiitos kaikille tarinoita lähettäneille. Lue lisää villisiasta Suomen Luonnosta 1/2017.

nisäkäshavainnotvillisika

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.