Inkiväärin kanssa samaan sukuun kuuluvaa vanhaa maustekasvia kurkumaa viljellään pääasiassa Aasiassa, Afrikassa ja Intiassa.
Kurkuman juuresta saadaan voimakkaan keltaista, hieman kitkeränmakuista mutta aromaattista maustejauhetta, jota käytetään muun muassa curry-mausteseoksessa.
Kurkumaa pidetään puhdistavana, ruoansulatusta parantavana sekä tulehduksia lievittävänä kasvina.

KURKUMALLA SILATTUJA RESEPTEJÄ, OLE HYVÄ!

Kurkumankeltainen kanapasta

Ainekset
400 g spagettia
400 g parsakaalin paloja
400 g broilerin suikaleita
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 tl kurkumaa
3 rkl hunajaa
3 rkl soijaa
2 dl kermaa
1 dl vettä
suolaa
mustapippuria


Valmistusohjeet

Keitä pasta. Palastele valkosipuli. Kuumenna öljy paistinpannussa ja lisää kuivat mausteet ja sekoita. Lisää broilerin palat ja paista niitä hetki. Lisää valkosipuli, hunaja ja soija. Kaada kerma ja anna hautua hetki. Lisää tarvittaessa vettä. Mausta suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi parsakaalin palat ja hauduta muutama minuutti.

Porkkanapirtelö

Ainekset
5 porkkanaa
1 sitruuna
pala tuoretta inkivääriä
pala tuoretta kurkumaa tai jauhetta
2-4 valkosipulinkynttä
Vettä tai porkkanamehua

Valmistusohjeet
Kuori sitruuna, tuore inkivääri ja tuore kurkuma sekä valkosipulinkynnet. Palastele porkkanat. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja huristele seos tasaiseksi. Nauti juoma kylmänä tai lämpimänä.

Kurkumariisi
Saat keltaista lisäkeriisiä, kun lisäät riisin keitinveteen teelusikallisen kurkumaa.

kurkumareseptiruoka-ohje

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.