Meriharakan paluun Pohjanmeren rannikoilta kyllä huomaa, törmää lintuun sitten rannikkoseudun nurmikentillä tai merenulapan luodoilla. Tanakka ja mustavalkoinen, punanokkainen ja punajalkainen lintu erottuu räikeästi jo kaukaa, ja kuin varmemmaksi vakuudeksi meriharakat kimittävät kuuluvasti ”ko-pii, ko-pii, plii, plit-plit…” ja ajelevat toisiaan takaa niin juosten kuin lennähdellenkin. Meriharakka pitää koko ajan yhteyttä puolisoonsa mutta naapureitaan se hätistelee loitommalle, kun pesimäpiirit merenluodoilla jaetaan.

Toukokuun alkupuolella, kun Suomen- ja Pohjanlahden meriharakat ovat jo aloittaneet pesintänsä, suuriakin meriharakoiden auramaisia ja jonomaisia parvia muuttaa Etelä-Suomen yli kohti Jäämeren rannikoita. Meriharakka munii vain kaksi tai kolme munaa, kun muilla kahlaajilla niitä on yleensä neljä. Meriharakka poikkeaa sukulaisistaan siinäkin, että emot syöttävät poikasiaan, kun muiden kahlaajalajien poikaset osaavat syödä itse ensimmäisistä elinpäivistään. Meriharakat syövät simpukoita, eivätkä untuvikot saisi hennoilla nokillaan niiden kuorta auki.

Muutamia kymmeniä pariskuntia pesii Suomessa sisämaassakin lähinnä teollisuusalueilla, jätevesialtailla ja sorakentillä.

Meriharakka
Haematopus ostralegus
Strandskata
Oystercatcher
Meriski

linnun ääniluonnonäänimeriharakka

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.