Alice Karlsson

Toimittaja
Kirjoitan, toimitan ja hoidan Kysy luonnosta -kirjeenvaihtoa. Sydäntä lähellä ovat kasvien ja eläinten vuorovaikutus sekä eläinten käyttäytyminen. Uskoisin olevani myös luonnon sitkeä puolustaja ja tulistun luonnon turmelemisesta.
Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 1/2017

Ilmestyy 19.1. Pirteä ja eloisa kuusitiainen on Suomen pienin tiainen ja viihtyy ruokinnoilla. Kannen linnun kuvasi Jussi Murtosaari / Leuku.
MAINOS
Vinkit

Kuusamolaista jylhyyttä etelärannikolla

Latokartanonkosken vaahtopäitä riittää puolen kilometrin matkalle. Kuva: Harri Nurminen

 
Ensimmäinen reaktio Kiskonjoen Latokartanonkoskelle saavuttaessa on epäusko. Voiko näin vuolas ja komea koski virrata Etelä-Suomessa? Mieleen tulevat Kuusamon kosket, Latokartanonkoskeakin voi katsella ylhäältä, melkein lintuperspektiivistä.

Vesi on uurtanut jokiuoman jyrkkäreunaiseksi ja kuohujen keskellä on jopa kaksi saarta, joiden sivuitse vesi ryöppyää. Se lisää paikan viehättävyyttä.

Kauneus on arvo, ja koski saa lisää merkittävyyttä kaloista, linnuista, nisäkkäistä ja kulttuurimaisemasta.

Kosken ympäri kulkee luontopolku. Kuva: Harri Nurminen

 
Kaksoisvirran haara

Kiskonjoki kuuluu Kiskonjoen ja Perniönjoen vesistöalueeseen. Joet yhdistyvät alajuoksulla ja laskevat Saaristomereen entisten Perniön ja Särkisalon kuntien rajalla. Joen alkulähteet ovat noin 40 kilometriä mereltä Hyyppäränharjussa.

Matkalle kohti merta sattuu useita järviä ja muita suvantokohtia – kunnes joki syöksähtää Latokartanonkoskeen. Vauhdikasta hyppelyä kestää noin puoli kilometriä – pudotuskorkeudeksi mainitaan eri lähteissä jopa 17 metriä.

Latokartanonkosken kulttuuriset juuret ovat syvällä. Museoviraston mukaan siellä on saattanut olla kruununmylly 1300–1400-luvuilla, ja 1500-luvulla sinne rakennettiin kaksi tuulimyllyä. Tiedossa on myös, että koskella toimi muun muassa vesisaha. Hienojen tervaleppäsaarien kätköissä on tiettävästi poltettu viinaa.

Rakennusten perustuksiin ja muihin raunioihin törmääkin kosken ympäristössä vähän väliä. Suurin osa niistä on juuriaan myöten rapautunut, mutta ruukista on jäljellä vasarapajan parikerroksinen torso, jonka seinien lukuisat kolot tarjonnevat eläimille oivia pesäpaikkoja.

Latokartanonkosken reunametsä on lehtomaista. Kuva: Harri Nurminen

 
Vaelluskalojen kutujoki

Kiskonjoesta on tulossa jälleen merkittävä vaelluskalajoki.

”Esimerkiksi merilohi nousee nykyisin jokeen. Se on päästy toteamaan”, suunnittelija Esa Lehtinen Uudenmaan Ely-keskuksesta sanoo. ”Sellaisia jokia on harvassa, mutta tämä on niistä yksi, vaikka keskivirtaama on vain kuusi kuutiota vettä sekunnissa.”

Kiskonjoesta on pyydetty lohia jo 1500-luvulla, mutta vähitellen kalan nousu loppui. Ensimmäinen nousueste oli Latokartanonkosken myllypato, jonne mereltä on matkaa noin 10 kilometriä.

”Koskialue kunnostettiin vuonna 2000. Seuraava este, Hamarinkosken säännöstelypato noin 200 metrin päässä jäi vielä silloin tulpaksi, mutta 2012 siihenkin saatiin kalatie.”

Myös kosken yli kulkevat sillat on korjattu. Ne ovat osa komeimmat näkymät esittelevää luontopolkua.

”Samaan aikaan vapaaehtoiset onnistuivat pienpoikasistutuksilla kotiuttamaan tänne lohen uudestaan”, Lehtinen sanoo.

”Nyt on ainakin kahtena vuotena todettu, että lohet ovat alkaneet lisääntyä luontaisesti: poikaset ovat tehneet merivaelluksen ja nousseet sukukypsinä jokeen kutemaan.”

Lohen lisäksi Kiskonjoessa lisääntyvät muun muassa taimen, siika ja vimpa, joka sekin on Lehtisen mukaan jonkinlainen vaelluskala. ”Se nousee keväisin jokeen.”

Muita Kiskonjoen kaloja ovat kuore, ahven, kuha, salakka, hauki, lahna,  useat särkikalat, ankerias, kivisimppu, kivennuoliainen, nahkiainen, pikkunahkiainen sekä kolmi- ja kymmenpiikki. Jokirapukin kuuluu Kiskonjoen virtavesien eliöstöön.

”Täällä on elänyt myös jokihelmisimpukka eli raakku, mutta lajia ei ole enää onnistuttu löytämään”, Lehtinen harmittelee. ”Sen sijaan koskessa on runsaasti toista suojeltua suursimpukkaa, vuollejokisimpukkaa.”

Linnuista Lehtinen mainitsee koskikaran ja kuningaskalastajan, jonka on havaittu jopa pesineen joen keskivaiheilla 2015.

Nisäkkäistä näkyvin on saukko.

Vasarapajan raunio tuo koskelle kulttuurilisän. Kuva: Harri Nurminen

 
Työ jatkuu

Vaelluskalojen elinoloja on jo pystytty kohentamaan merkittävästi, mutta työtä riittää. Hamarinkosken jälkeen seuraava nousueste on Koskenkosken voimalaitospato noin 5–6 kilometrin päässä Latokartanonkoskesta. Padon purkamisesta ei ole päästy yksimielisyyteen, mutta ilmeisesti ohitusväylä vanhaa uomaa pitkin toteutuu. Sen jälkeen käydään yläpuolisen Hålldammin säännöstelypadon kimppuun.

Työtä on tukenut EU:n FRESHABIT LIFE-hanke, jonka ykköstavoite Kiskonjoella on näiden nousuesteiden ohittaminen. Joen viimeiset kahleet katkennevat 2019–2020.

”Freshabit on sisävesiemme ekologisen tilan ja monimuotoisuuden parantamiseen tähtäävä lähes seitsenvuotinen hanke”, projektipäällikkö Pauliina Louhi hanketta koordinoivasta Metsähallituksesta kertoo.

”Freshabitin toimijajoukko tekee kunnostustoimia vesistöissä ja niiden valuma-alueilla, kehittää uusia pysyviä menetelmiä ja käytäntöjä, lisää kiinnostusta ja tietoa sisävesistä sekä innostaa kaikkia niiden hoitoon.”

Louhen mukaan hanke hyödyttää ennen kaikkea tulevia sukupolvia mutta myös luontomatkailuyrityksiä ja vesistöjen virkistyskäyttäjiä sekä paikallisia urakoitsijoita.

Lue lisää Kiskonjoesta ja Latokartanonkoskesta.

Luonnonsuojeluliitto on valinnut Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi sata luontohelmeä, joista poimimme jokaiseen Suomen Luonnon tämän vuoden numeroon. Helmiin voi tutustua osoitteessa: http://100luontohelmea.fi.

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Kurkien muuttoaamu

Haeskan lintutorni Matsalun lahden rannalla Virossa eilen ennen auringonnousua.

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Vikkelä peukaloinen

Peukaloista on aika vaikea päästä kunnolla näkemään. Niin vikkelästi se liikkuu tiheissä metsissä ja puronotkoissa aluskasvillisuuden kätköissä.

Vinkit
Syrjäinen Petkeljärvi lumoaa

Itäisin kansallispuistomme on rauhan tyyssija. Honkaiset harjut piirtävät Petkeljärven komeimmat maisemat ja niiltä kulkijalle avautuu näkymät kauniille, hiekkarantaisille metsäjärville.