Nuori tyttö oli 1960-luvun alussa Lappajärven rannalla pyykkäämässä, kun äkkiä tyyneltä järvenselältä häntä kohti lähestyi jokin musta, noin metrin korkuinen ja levyinen möykky. Se jokin aiheutti vaahtopäitä ja laineita, niin lujaa se kulki. Tarinasta tulee elävästi mieleen Höytiäisen kuulu vesihirviö, jota on arveltu muun muassa suurikasvuiseksi monniksi. Löytyisikö tapaukselle luonnollinen selitys vai jätetäänkö se Lappajärven syvimmän kohdan Veanteen salaisuudeksi?

Kyseessä ei varmastikaan ole ollut mikään hirviö, vaan aivan normaali tapahtuma. Mikä, onkin sitten aivan toinen kysymys. Pieni lapsi hahmottaa asioita ja niiden suuruusluokkia eri tavalla kuin aikuinen ja havainnosta on kulunut jo pitkä tovi. Vaihtoehtoja jää siis useita.

Kyseessä on voinut olla pinnan tuntumassa salakoita tai muikkuja saalistamassa ollut ahvenparvi, joka saa aikaan joskus kuvatun tapaisen ilmiön. Myöskään kalojen perässä pinnalla raivoisasti juokseva koskelopoikue ei ole pois suljettu vaihtoehto.

Kyseessä on voinut olla myös jokin nopeasti uiva nisäkäs tai kuikka, joka tietyissä tilanteissa poikasten ollessa lähellä saattaa saada veden miltei kiehumaan uhkaajaa hämätessään.

Monni on sen sijaan pois suljettu vaihtoehto, sillä se oli tapahtuman aikaan jo kadonnut maastamme. Muut suuret sisävesikalamme, kuten esimerkiksi hauki, kuha tai taimen eivät aiheuta kuvatun kaltaista näkyä.

Hauki saattaa lyhyen syöksyn aikana laittaa veden joskus vaahtoamaan aivan matalassa, mutta tapahtuma on nopeasti ohi.

kansantarinatvesihirviö

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.