Mirja Komonen Sinetästä kertoo nähneensä satoja voitatteja täynnä lintujen nokan jälkiä. Hän arvelee, etteivät kuukkelit (kuvassa) syöneet itse sientä vaan etsivät sienen toukkia. Tätä korostavat muutkin havaintoja tehneet: linnut etsivät sienessä eläviä toukkia. Mutta mistä kuukkelit tietävät, että sienissä on toukkia? Voisi arvella tavan olevan perinne ja syntyneen joskus aiemmin uteliaiden lintujen etsiessä sopivaa syötävää; sitähän sienet jo sinällään ovat. Oppivathan talitiaisetkin 1950-luvulla Isossa-Britanniassa hakkaamaan rikki maidonjakajien portaille tuomien pullojen metallikorkit ja syömään kerman pinnalta.

Matti Pietilä Torniosta kirjoittaakin havainneensa kuukkelin syövän punaista kärpässientä, käpytikan tatteja, mahdollisesti niissä olevia toukkia, sekä hömötiaisen hakkaavan tatteja ja haperoita.

Hilkka Kautto Keski-Suomesta kirjoittaa nähneensä viime syksynä harakoiden ja varisten syövän maasta tuoreita haaparouskuja. Tämä tapahtui kerrostaloalueella, missä muutenkin ruokitaan lintuja.

Peräti merkillinen on Olli Sälevän havainto Rovaniemeltä. Hän näki kuukkelin syövän maassa puolukanvarpujen ympärille ilmestynyttä keltaista ainetta, jota hän arveli limasieneksi. Hän kuvasi varvut kamerallaan ja odotti kuukkelin palaavan keskeytyneelle aterialle. Kun lintu ei palannut, hän poistui. Noin kolmen tunnin kuluttua kaikki keltainen hyytelö oli kuitenkin syöty. Kuvan hyytelö on todella limasieni. Havainto on kuitenkin ensimmäinen hyvin dokumentoitu, tiedossamme oleva tapaus limasienen kelpaamisesta lintujen ravinnoksi.

Kaiken kaikkiaan näyttää siltä, että monet lintulajit, etenkin varislinnut, käyttävät sieniä ravintonaan. Ilmeisesti juuri kuukkeli syö hyvinä sienivuosina säännöllisesti sieniä. Saamiemme havaintojen mukaan yleisempää kuin itse sienimallon syöminen on mallossa elävien toukkien etsiminen ruuaksi.

Linnutsienet

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.