Samuli Haapasalo

Lintuharrastaja
"Linturetkellä"-juttusarjassa seurataan retkeillen vuoden kiertoa pohjoisessa: Suomessa, Norjan Ruijassa Varanginvuonolla ja Virossa, välillä hieman kauempanakin Skotlannissa, jopa Galapagossaarilla. Lintujen lisäksi siinä kohdataan myös nisäkkäitä, muuta luontoa ja mielenkiintoisia retkipaikkoja. Samuli Haapasalo on pitkänlinjan luontoharrastaja ja retkeilijä, jonka harrastus on laajentunut lintu- ja luontokuvaukseen. Kuva: Pekka Nurminen
Uusin numero

Suomen Luonto 5/2018

on upea suuri kesänumero! Kannen nuoren mäyrän kuvasi Nina Mönkkönen.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Linturetkellä

Linturetkellä: Tsäpäkkä urpiainen

Koivun urpujen ja männynkäpyjen siementen lisäksi urpiaiselle maistuvat hyvin myös lintulaudan antimet. Tämä kuva talviruokintapaikalta Sipoosta 22.1.2013. Kuvat: Samuli Haapasalo

 
Urpiainen on pohjoisen lintu. Se on liikkuva ja jatkuvasti äänessä, pesimäajan ulkopuolella parveutuva ja esiintymisessään oikukkaan vaihteleva.

“Lässyttävä” metallinen, rytmikäs ääni ja poukkoileva parvi paljastaa talvella urpiaisen, niin lentoparven kuin ruokailevankin. Urpiaisen nimi viittaa mm. koivun urpujen, eli siementen syöntiin.

Ja siinäkin urpiainen on kiinnostava esimerkki lintulajina, että vaaleampi tundraurpiainen on vuoroin luettu urpiaisen alalajiksi, vuoroin omaksi lajikseen. Myös Brittein saarien joskus omaksi lajikseen mietitty alalaji ruskourpiainen on viime vuosikymmeninä etelästä käsin levittäytynyt ensin eteläiseen Skandinaviaan ja edelleen havaittu jatkaneen myös eteläiseen Suomeen – samalla kun urpiaisen nimirotu näyttää ehkä vetäytyneen kohti pohjoista.

Urpiainen on kova vaeltelemaan. Sen esiintymisessä kannan vaihtelut ovat erittäinkin suuret. Joskus se tuntuu olevan aivan kateissa. Runsas liikkuminen sekin voi tapahtua moneen suuntaan: Suomessa rengastettu urpiainen on tavattu Kiinasta! Ehkä tämäkin seikka pitää alalajien eriytymistä “vaihtelevana”.

Lammaslaitumen aidalle hetkeksi istahtava urpiainen viimeisinä päivinä ennen kaamosta. Juhlapukuisella koiraalla olisi hempon tapaan punainen rinta. Kuva Varanginvuonolta, Nessebyn kirkon niemeltä 15.11.2016.

 
Syksystä alkaen urpiaisia on äännellyt Etelä-Suomenkin taivaalla yleisesti pitkän hiljaisemman kauden jälkeen. Urpiaiset liikkuvat usein suurissakin parvissa, näin on ollut tänä syksynä, kun märille pelloille on monin paikoin jäänyt korjaamatonta satoa.

Lajien tai alalajien esiintyminen on siinä määrin kiinnostava asia, että urpiaisesta, ruskourpiaisesta ja tundraurpiaisesta saavat lintuharrastajat hauskan havaintokohteen. Urpiaiset löytää juuri nyt pelloilta, talventörröttäjiltä tai lehtipuiden urpuilta, kesäisin metsäisemmästä maastosta, Lapissa myös joenvarsipajukoista. Päivämäärät, havaintopaikat ja kuvat talteen! Linturetkeilijöiden havainnoilla voi olla urpiaisen kohdallakin kiinnostavaa tieteellistä merkitystä alalajien tai uusien lintulajien kehityksen ja levinneisyyden selvittämisessä!

Linturetkellä
Linturetkellä: Symppis lapintiainen

Mistä retkeilijä löytää lapintintin? Lapintiainen on paikkalintu, nuoret voivat vähän vaeltaa, mutta ani harvoin kauas kotiseudustaan.

Linturetkellä
Linturetkellä: Oikullinen vihervarpunen

Pieniä, ketteriä, värikkäitä, vilkkaita vihervarpusia voi hyvinä vuosina tavata satapäisinäkin parvina sopivilla ruokailupaikoilla.

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Karujen tunturihuippujen kiiruna

Kiiruna menestyy kaikkein karuimmissa ja kylmimmissä olosuhteissa yli pohjoisen kaamoksen.