Helsingin Vallilassa suojaisella sisäpihalla kukkii jo lumikello, kun samaan aikaan kilometrin päässä meren jäällä vielä luistellaan.

Narsissikasveihin kuuluva lumikello antaa yleensä ensimmäisiä kevään merkkejä maalis-toukokuussa. Se pilkistää maasta puistoissa ja pihoilla keväällä, kun lunta on vielä monin paikoin. Etelä-Suomessa se voi lauhana talvena puskea ensimmäiset valkoiset kukkansa maaliskuun lopulla, Pohjois-Suomessa sitä tapaa aurinkoisilla paikoilla vapun tienoilla.

“Lumikello on nimensä mukaisesti varhaisimpia kukkijoita ja kukkii Keski-Euroopassa jo joulu-tammikuussa”, Suomen Luonnon kasviasiantuntija Seppo Vuokko kertoo.

“Meillä sen normaali kukinta-aika on ollut huhtikuussa heti lumien mentyä tai versot voivat pistää jopa viimeisten lumien läpikin.“

Mikäli kaipaa näitä kevääntuojia omaan puutarhaan tai mökille, kannattaa lumikello istuttaa syyskuussa. Tämä monivuotinen sipulikasvi ei ole kovin tarkka kasvumaastaan. Kukkapenkissä se antaa ajallaan tilaa seuraaville kevään kukkijoille.

Mikäli talvet lauhtuvat, voinee lumikelloa etelässä alkaa tavata jo tammikuussa.

kasvitkevätlumikello

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.