Kolumnit

Metso Suomen kansallislinnuksi

Kuva: Anna Riikonen

 
METSÄNOKIPERHONEN oli yksiselitteisesti valintani juuri päättyneessä äänestyksessä Suomen kansallisperhoseksi. Jo pelkästään sen nimi on kaunis ja saa hyvälle mielelle. Varsinkin ennen yleisempien metsäpalojen jäljiltä sen metsän- ja noenruskean samettiset siivet sointuivat maisemaan upeasti. Sitä pääsee ihailemaan lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta heinäkuun alussa, kun se rauhaisaan tahtiinsa lentelee seuraillen metsän laiteita ja metsäautoteiden reunoja. Siinä on jotain koskettavan vaatimatonta ja hiljaisen toteavaa, lämpimimmän suvemme ja metsämaisemiemme tyypillisintä luonnetta.

Kansallisperhosäänestyksen tiimoilta aloin leikitellä ajatuksella, olisiko muistakin kansallislajeistamme aiheellista järjestää päivitysäänestys. Onneksi meillä riittää vielä luonnossamme upeita vaihtoehtoja jo valituille lajeille.

Tässä omia tarjokkaitani rinnakkaislajeiksi: Kielolle varteenotettavan haasteen tarjoaa valkolehdokki, kesäyön huumaavasti tuoksuva kaunotar, joskin se on kieloa harvalukuisempi ja alati taantuva. Yöperhospölytteisenä se symboloi valoisia kesäöitämme kauniisti. Sen ihana tuoksu voittaisi tervankin luontomme kansallistuoksu-kisassa mennen tullen, jos sellainen järjestettäisiin.

Leppäkertun haastajaksi tarjoan keihästytönkorentoa, joka lienee yleisin ja runsaslukuisin sudenkorentomme. Se lentelee lähes kaikenlaisilla vesialueillamme suolammilta ojien varsiin. Koiras on häkellyttävän vaaleansinimusta ja naaras hillitymmän vivahteikas. Rakenteeltaan ne ovat korean hentoisia.

 
KARHULLE KOTIMAINEN vaihtoehtoni on ilves, josta jo aiemmin olenkin lähes ylistäen kirjoittanut. On kerrassaan ainutlaatuista, että meillä on näin upea, villinä ja vapaana luonnossamme elävä kissapeto, jota hyvin harvat edes pääsevät silmätysten havaitsemaan. Siihen suhtaudutaankin kansan parissa suopeammin kuin mihinkään muuhun suurpetoomme, ja mielestäni se ansaitsisi paikan maamme vaakunaeläimenä.

Kataja kisaa arvoasteikossani menestyksekkäästi rauduskoivun kanssa Suomen kansallispuuna. Kuvastaahan se jo perinteisestikin kansamme taipuisaa, mutta katkeamattoman sitkeää luonnetta. Puhutaan ”katajaisesta kansasta”. Katajasta on hyväntuoksuisena ja kestävänä puulajina valmistettu niin työkaluja kuin koriste-esineitäkin. Mausteena se on lievästä myrkyllisyydestään huolimatta ollut suosittu ja erityisesti kalan ja lihan savustukseen aivan verraton. Kataja on kaikille tuttu ja mieluisa maisemien koristaja ympäri koko laajan maamme.

 
SUOMALAISTEN MIELTYMYS valkoiseen väriin kansallislajeissamme korostuu paitsi kielossa ja rauduskoivussa, myös aivan erityisesti kansallislinnussamme joutsenessa. Siihen liittynee mielikuva puhtaudesta ja viattomuudesta, ja kaartuvakaulaisena, ylväästi lipuvana ja lentävänä lintuna se onkin komea näky.

Aivan yhtä perustellusti rohkenen tarjota metsoa kansallislinnuksemme, sillä jyhkeänä, suurten salojemme hiljaisena ja talvea pakenemattomana kuninkaana se edustaa vahvasti kansamme sitkeää luonnetta. Onhan se jo kansallisromantiikan aikoina päässyt aiheeksi tauluihin ja voisi myös oikeutetusti esiintyä maamme vaakunassa. Keskisen Suomen maakuntalintuna se siellä jo koreileekin.

Koreaksi lopuksi tarjoan mielenkiihokkeeksi kansallissäätä: kesäisen ukkoskuuron jälkeinen heleä ilta-auringon myötävalo järvenselällä ja häikäisevä sateenkaari sysitumman sinisenä loittonevaa pilviseinää vasten.

Nautinnollista luontokesää.

Uutiset
Satavuotiaalle Suomelle äänestetään kansallisperhonen

Suomi saa 100-vuotisjuhlansa kunniaksi kansallisperhosen. Se valitaan kaikille suomalaisille avoimella yleisöäänestyksellä.

Uutiset
Suomen kansallisperhonen on paatsamasinisiipi

Suomalaiset äänestivät maamme kansallisperhoseksi paatsamasinisiiven. Kansallisperhosäänestykseen osallistui jopa 36 500 ihmistä.

Kolumnit
Syvällä korvessa asusti ilves

Nyt Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ihmettelen, miksi Suomen vaakunaeläin on leijona. Miksi ei ilves, upea ja ainoa luonnonvarainen kissaeläimemme.