Kesäkuussa 2009 räkättirastaspari rakensi pesän puukasan päälle aittaan. Toinen lintu tottui pian meihin, toinen ei koskaan. Miten rastaiden persoonallisuus voi vaihdella niin paljon – ja miksi?

Räkättirastas pesii yleensä yhdyskunnittain. Pesimämallista on linnuille hyötyä, sillä yhdessä ne pystyvät karkottamaan uhkaavan vaaran kuten variksen, harakan, varpushaukan, kissan tai ihmisen.

Räkätin pesimisen malli muistuttaa lokkeja tai tiiroja. Myös niiden yhdyskunnille ihminen on uhkaava vaara, joka on karkotettava mahdollisimman tehokkaasti. Lokki- ja tiiraluodoilla kävijät tietävät, että kaikki yhdyskunnassa pesivät linnut eivät kuitenkaan käyttäydy yhtä aggressiivisesti; osa linnuista ei osallistu vaaran karkottamiseen lainkaan vaan väistyy rauhallisesti syrjemmälle, mahdollisesti varoitushuutoja kajautellen.

Vihollisen karkottamisen intensiteetti – kysyjän tarkoittama linnun persoonallisuus tai luonne – vaihtelee erityisesti yhdyskuntalinnuilla juuri aggressiivisuuden ja rohkeuden suhteen tavattoman paljon. Osa linnuista on aggressiivisia, osa ei ole.

Aggressiivinen lintu on tehokas pesän puolustaja, mutta saattaa itsensä suureen vaaraan hyökätessään vihollisen kimppuun. Hermostunut huvila-asukas tai marjatarhuri nitistää helposti häiritsevän räkätin, mutta rauhallinen ja syrjemmälle vetäytyvä lintu voi pesiä uudestaan vielä samana kesänä, jos pesä tuhoutuu. Lajin kannalta on siis edullista, että on olemassa sekä sopeutuvia että aggressiivisia lintuja. Molemmilla on oma sijansa pesimisen onnistumisessa.

Aggressiivisuuteen vaikuttavat sekä linnun perimä että oppiminen, erityisesti poikasvaiheen kokemukset. Kysyjän tapauksessa suojainen ja hyvä pesäpaikka on johtanut pesän sijoittamiseen katoksen alle, mutta aggressiivisempi emoista ei ole sopeutunut ihmisten jatkuvaan läsnäoloon vaan näkee nämä uhkaavana vaarana.

Sopeutuminen on hyödyllinen ominaisuus. Se voi johtaa jopa uusien elinympäristöjen kansoittamiseen. Ihminen onkin aikojen kuluessa lisännyt räkättirastaiden elinmahdollisuuksia tavattoman paljon viljelemällä peltoja ja puutarhoja ja tekemällä kaupunkeihin puistoja ja nurmikoita, mutta lajina räkättirastas kokee ihmiset edelleen uhkana. Onhan laji pesimäaikaa lukuun ottamatta harvoja rauhoittamattomia lintujamme.

Linnuträkättirastas

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.