Mikä lintu munii suurimman munamäärän? Kuinka paljon munia lintuemo pystyy hautomaan?

Kotimaisista luonnonvaraisista linnuista eniten munii peltopyy, kirjallisuuden mukaan jopa 27, tarhaoloissa 30 munaa. Lähes samaan, 25 munaan, pystyy vanhojen tietojen mukaan käki, mutta se sijoittaa munansa aina uuden kasvattivanhemman pesään. Nykyisin näin suureen munamäärään ei yleisesti uskota, vaikka on erittäin vaikea selvittää asian oikeaa laitaa. Pitäisi pystyä seuraamaan katkeamatta samaa käkinaarasta kuukauden päivät niin läheltä, että näkisi sen muninnan.

Vielä sata vuotta sitten eräitä vesilintuja, ennen kaikkea telkkiä, voitiin munittaa ottamalla säännöllisesti uudet munat pois uutusta. Näin telkän munamäärä on saattanut nousta jopa kaksinkertaiseksi normaaliin verrattuna, yli 20:een. Vaikka munittaminen kiellettiin jo Keisarillisen Majesteetin antamalla asetuksella 1868, munittaminen jatkui erämaissa vuosikymmeniä.

Eräät vesilinnut voivat hautoa vielä tätäkin suurempaa munamäärää. Tällöin on kysymys siitä, että kaksi tai useampi naaras on muninut samaan pesään. Esimerkiksi tukkasotkan ja telkän pesistä on tavattu yli 30 munaa. Hautovat vesilinnut nyppivät untuvia rinnastaan pesäkuoppansa sivuille ja päälle, ja ne suojaavat munia tehokkaasti jäähtymiseltä. Näkemämme jättiläispoikueet voivat siis olla niitä johdattavan naaraan hautomia.

linnunmunapeltopyy

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.