Katselin suden tappaman hirven jäänteitä ja ihmettelin, mistä hirvi saa kahdessa vuodessa kaiken sen kalkin, mitä luuston rakentamiseen tarvitaan.

Tarvitsemansa kalkin niin hirvet kuin muutkin eläimet saavat ravinnosta. Kasvinsyöjille ongelma on erityisen vaikea, koska ne eivät käytä ravinnokseen esimerkiksi saaliseläimen tai löytämänsä haaskan luita, joista kalkkia olisi helpommin saatavana.

Hirven puisevassa talviravinnossa on vähän mineraaleja, joten kesäaikaisen ravinnon merkitys kasvaa. Hirvet pyrkivätkin hyödyntämään erityisesti kevään mehevää kasviravintoa, joka on helposti sulavaa, valkuaispitoista ja josta kalkin saantikin ilmeisesti on helpointa. Kun lehdet ja versot tulevat täysikasvuisiksi, niiden kuituisuus kasvaa ja sulavuus vähenee.

Lisätäkseen mineraalien saantia varsinkin talvella hirvet käyttävät hyväkseen niille tarjottuja nuolukiviä. Kivistä liukeneva, ravintosuoloja sisältävä liuos voi täydentää merkittävästi kuituisen kasviravinnon ravinnevalikoimaa.

Kaiken lisäksi hirvisonni kasvattaa vuosittain sarvikruunun, joka saattaa parhaassa iässä painaa jopa 15-17 kiloa. Koko komeus kalkkeineen hylätään kiima-ajan päätyttyä jättösarvina, joita varsinkin jyrsijät käyttävät kalkin lähteinä.

Hirvisonni ei siis varastoi sarvien sisältämiä mineraaliaineita elimistöönsä seuraavan kruunun varalle vaan luottaa siihen, että tarvittavat ainekset ovat jälleen ravinnosta saatavana. Sarvien nopea kasvu kesän aikana edellyttää, että kalkkia varastoidaan luustoon vuoden kuluessa. Täten on mahdollista, että tämän vuoden sarvet syntyvät ainakin osaksi jo edellisen vuoden keväänä kerätystä kalkista.

Hirville onkin kehittynyt kyky löytää ruokailupaikat, joiden tarjoama kasviravinto sisältää eniten kalkkia. Ravinnon laatu vaihtelee luontaisesti maaperän mukaan, mutta myös metsänlannoituksen on havaittu houkuttelevan hirviä.