Varpuspöllö varastoi osan saaliistaan pönttöihin ja koloihin. Hylkääkö pöllö varaston, jos sitä käy ronkkimassa esimerkiksi tyhjentääkseen pöntön pesäjäännöksistä? Miten pöllö hyödyntää varastot, kun myyrien ja lintujen raadot ovat umpijäässä? Miten suureksi varpuspöllökanta Suomessa arvioidaan?

Tietomme varpuspöllöstä ovat kymmenen viime vuoden aikana lisääntyneet huomattavasti, kun opittiin rakentamaan paksuseinäisiä pönttöjä. Varpuspöllöt hyväksyvät ne helpommin kuin kottaraiselle tarkoitetut lautapöntöt. Pesimistä havainnoimalla ja poikasia rengastamalla on saatu runsaasti uutta tietoa varpuspöllön biologiasta.

On muun muassa havaittu, ettei varpuspöllöjen määrä riipu niin paljon myyräkannoista kuin aiemmin ajateltiin. Jo varastointi sinänsä merkitsee talvehtimismahdollisuuksien paranemista verrattuna lajeihin, jotka eivät varastoi.
Huonoina myyrävuosina varpuspöllöt siirtyvät jahtaamaan pikkulintuja, joiden talvikannat ovat lintulautojen ansiosta kasvaneet, tai ainakin keskittyvät ruokintapaikkojen läheisyyteen. Näin varpuspöllöt selviävät talvesta huonoinakin myyrävuosina.

Ankarien pakkasten on sen sijaan havaittu karsineen varpuspöllöjä arvatenkin sitä kautta, että pakkanen vähentää saaliseläinten määrää ja myös lintujen liikkumista. Varpuspöllökantamme arvioidaan tätä nykyä keskimäärin jopa 10 000 pariksi, mikä on yli kymmenkertainen määrä 50 vuoden takaiseen arvioon verrattuna.
Varpuspöllöjen kokoamat varastot ovat yllättävän yleisiä löydöksiä linnunpönttöjen tyhjentäjille. Varastoja jää usein käyttämättä eri syistä.

Pöllöt aloittavat varastoinnin syksyllä, jolloin ne vielä saattavat etsiä sopivaa talvehtimispaikkaa ja vaeltaa pitkiäkin matkoja, jopa muuttaa meren ylitse. Syysvaelluksen aikaiset varastot jäävät luonnollisesti käyttämättä. Varastot jäävät pönttöön myös silloin, jos ravintotilanne pysyy hyvänä tai jopa paranee talven aikana, kuten joskus hyvinä myyrävuosina käy.

Ei siis ole pelkoa varastojen hylkäämisestä sen vuoksi, että pönttö avataan. Teoreettisesti ottaen käyttämättömistä varastoista voi olla hyötyä toisille varpuspöllöille. Jäätyneet saaliit varpuspöllö sulattaa ruumiinlämmöllään.

varpuspöllö

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.