Suomessa mennään mustikkaan, kun monet muut naapurimme menevät ”sinikkaan”. Metsistämme löytyy sekä mustia että sinisiä mustikoita. Onko musta versio ollut nimenantoaikana vallitseva muoto?

Mustikan normaaliväri on sinisenvivahteinen. Väri johtuu vahasta, joka peittää marjaa. Mustat pikimustikat, suutarinmustikat tai millä nimellä niitä missäkin kutsutaan, ovat aina poikkeuksia ja syntyvät yksilöihin, joilla ei ole kykyä vahantekoon. Kyseessä on siis perinnöllinen vajavaisuus.

Vaha ei vaikuta makuun, mutta sillä on tärkeä tehtävä: se heijastaa voimakkaasti ultraviolettia säteilyä. Linnut näkevät vahapeitteiset mustikat paljon paremmin kuin pikimustikat. Koska linnut ovat mustikan tärkeimpiä levittäjiä, vahapeitteisyys on merkittävä etu. Toisaalta marjoja syövät nisäkkäät, mäyrä, supikoira, karhu sen paremmin kuin ihminenkään, eivät erottele marjoja vahapeitteen mukaan, joten mustatkin marjat pääsevät eläinten matkaan.

Kaikissa suomen lähikielissä mustikasta käytetään samantapaista mustaan viittaavaa nimeä; sinikko tai sinikka ovat harvinaisia paikallisia muotoja tai juolukan nimiä. Musta mustikka ei koskaan ole ollut vallitseva muoto, vaan nimenannossa ovat vaikuttaneet muut seikat.

Musta on tarkoittanut – ja tarkoittaa yhä monissa sanonnoissa – myös ylipäätään tummaa. Kerättäessä mustikasta hieroutuu sininen vahapeite pois, ja jo korissa väri on paljon alkuperäistä tummempi. Mustikkasurvos on hyvin tummaa ja mustikka värjää vahvasti myös syöjänsä suun ja sormet. Sininen mielletään hyvin heleäksi väriksi, eikä mustikkamössöä tai mustikan tuhrimaa suuta tee mieli sanoa siniseksi.