Kuvassa oleva muuttoaura oli matkalla kohti etelää varhain aamulla 5.7.2013 Lieksassa. Mitkä linnut lähtevät jo näin aikaisin takaisin etelään?

Kuovit muuttavat useimmiten aurassa, mikä säästää lentävien lintujen energiaa. Kuvan muuttoaurassa on isokuoveja, vaikka lintujen pitkät nokat eivät kuvassa erotukaan. Jos Lieksan seuduilla ei pesi näin paljon kuoveja, ne saattavat olla peräisin maamme rajojen itäpuolelta, missä on sekä suuria peltolakeuksia että soita.

Kuovinaaraat jättävät kuoriutuneet poikasensa koiraan hoitoon ja lähtevät itse syysmuuttomatkalle hämmästyttävän aikaisin, ensimmäiset jo ennen juhannusta.

Käydessäni Joutsenon Konnunsuolla 22.6.2011 pellolle laskeutui idästä 63 isokuovin aura. Meikäläiset isokuovit suuntaavat talveksi, itse asiassa jo loppukesäksi, Brittein saarille, Hollantiin, Belgiaan ja Ranskaan.

isokuovimuuttoaura

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.