Johanna Mehtola

Toimittaja
Suomen Luonnon toimittaja kirjoittaa retkijuttuja upeasta Suomen luonnosta, mielenkiintoisista henkilöistä, ympäristöystävällisestä arjesta – ja antaa lisäksi virikkeitä moneen menoon.
Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 5/2016

Suomen Luonto 5/16 on satasivuinen 75-vuotisjuhlanumero! Kun karhu saa vainun, se nousee takajaloilleen. Haaskan se haistaa kilometrien päästä. Kannen kuvasi Lassi Rautiainen.
MAINOS
Vuodenajat

Näin on marjat

Hitaasti etenevä kevät ja alkukesä takaavat mustikallekin hyvän sadon. Kuva: Marika Eerola

 
Puhelin pirisee ja Kauko Salo kaivelee takin taskuaan, kun kävelemme Metla-talon pihassa Joensuussa.

”Se on varmaan taas joku toimittaja.”

Mustikka on alkanut kukkia, ja tuleva sato kiinnostaa marjastavaa kansaamme. Luonnonvarakeskuksen vanhempi tutkija Salo on itseoikeutettu guru, jolta asiaa kysytään. Hän on johtanut mustikan, puolukan ja suomuuraimen sato­tilastointia alusta lähtien, vuodesta 1994.

Noin kaksi miljoonaa suomalaista harrastaa marjastusta, ja luonnonmarjojen talteenottoprosentti on noussut viime vuosina kymmenen korvilta jopa 13 prosenttiin, noin 65 miljoonaan kiloon.

”Jos yöpakkasia tulee, niin sitten pitää olla huolissaan”, Salo lopettaa puhelun ja jatkaa minulle:
”Mustikan kukka kestää noin kolmen asteen pakkasen, mutta jos asteet menevät sen yli, niin huonosti käy.”

Miltä se tulevan kesän sato nyt sitten näyttää?

”Vaikka tammikuussa oli kovia pakkasia, eikä lumen suojaakaan juuri ollut, näyttää mustikka kukkivan nyt toukokuun puolivälissä monin paikoin runsaana”, Salo sanoo ja muistelee vuoden 2014 voimakasta kevät­ahavaa, jolloin mustikanvarvut ruskistuivat ja noin kolmannes sadosta tuhoutui.

”Toissa päivänä tosin tuli Ylä-Karjalasta tietoa ruskeista kasvustoista.”

Suurimpia satoja puolukasta on poimittu esimerkiksi vuonna 2005, jolloin marjoja saatiin koko maassa keskimäärin 35 kiloa hehtaarilta ja mustikasta vuonna 2012, jolloin sato oli 42 kiloa hehtaarilta.

Mustikan huippusatovuonna 2012 marjoja saatiin yli 42 kiloa hehtaarilta. Vastaavasti puolukan tähänastinen huippuvuosi oli 2005 ja satoa kehittyi 35 kiloa hehtaarilta.

 
Marjasatoon vaikuttavat monet tekijät: talven pakkaset, pölytys, kosteus- ja lämpöolot, metsänkäsittely sekä kasvin oma fysiologinen tila.

”Jos kasvilla on heikko kondis, se ei pysty tuottamaan kukka-aiheitakaan, jotka muodostuvat jo edellisenä syksynä. Kasvi käyttää paljon energiaa kuk­kien ja marjojen tuottamiseen, joten kahtena peräkkäisenä vuonna se ei jaksa tuottaa hyvää satoa.”

Neljän viime vuoden aikana (2012–2015) puolukkasadot ovat olleet keskiarvojen yläpuolella.

Mustikka on Suomessakin kokenut jääkauden jälkeen monenlaisia pakkasia, mutta sopeutuuko se, jos sää äärevöityy?

”Minulla on sellainen pelko, että keväät ja mustikan kukinta-aika aikaistuvat, jolloin kukat ovat entistä alttiimpia hallaöille. Hyönteisetkään eivät ole sopeutuneet mustikan kukkien pölyttämiseen jo toukokuun alussa.”

Me ihmiset manaamme kylmiä kevät- ja alkukesän päiviä, mutta marjoja ajatellen juuri hitaasti etenevä kevät ja alkukesä takaavat hyvän sadon.

Kauko Salo tutkimusruudulla, josta lasketaan aluksi kukat, sitten raakileet ja marjat. Kuva: Erkki Makkonen

Yksikään marja ei ole tarpeeton

Ihmiselläkin on näppinsä pelissä marjasadon kehityksessä. Metsänkäsittely nimittäin vaikuttaa etenkin mustikkasatoihin. Avohakkuun jälkeen kuluu 20–30 vuotta tai jopa enemmän ennen kuin alueelta voi taas kerätä kunnolla mustikoita.

”Puolukka on järeämpi ja jämäkämpi marja, se kestää kuivuutta ja muutoksia paremmin kuin mustikka, joka on herkkä. Minun mielessäni mustikka on kuin nainen ja puolukka kuin mies”, Salo vertailee.

Metsissämme kasvaa 17 syötävää luonnonmarjalajia. Nekin luovat luonnon tarjoamia ekosysteemipalveluja ihmisen näkökulmasta, mutta Salo puhuisi mieluummin luontohyödyistä.

”Ekosysteemipalvelu ei ole oikein hyvä sana kuvaamaan luonnosta ammennettavia hyötyjä.”

Eivätkä marjat kasva ja kypsy metsissä vain meitä ihmisiä varten. Ne ovat myös monien eläinlajien ravintoa. Runsas puolet biologisesta marjasadosta päätyy metsäneläinten suuhun ja nokkaan.

”Karhu syö päivässä pari sangollista mustikkaa, puolukkaa ja niiden lehtiä. Marjat maistuvat oravallekin. Myös monet linnut kuten rastaat, varislinnut ja etenkin metsäkanalinnut syövät paljon marjoja. Mustikkavarvikko taas tarjoaa suojaa linnunpoikasille, ja varvikon alla elää ihan oma hyönteismaailmansa.”

Kaikki eläimet eivät malta odottaa marjojen kypsymistä, vaan pistelevät poskeensa jo kukkia.

”Myyrä on varsinainen velikulta. Se on mieltynyt mustikankukkiin”, Salo paljastaa.

Jos marjasato on heikko, se saattaa vaikuttaa myös eläinten käyttäytymiseen. Salo muistelee, että huonona satovuonna 2008 karhuja ilmestyi talojen puutarhoihin syömään omenoita korvatakseen marjojen tarjoa­man ravinnon.

Tunturisopuli syö mielellään variksenmarjoja. Kuva: Seppo Keränen / Leuku

 
Marjaennusteet tarkemmiksi

Eläimet eivät kuitenkaan pysty ennustamaan tulevaa satoa. Se on meidän ihmisten ja etenkin Salon heiniä. Ennusteetkaan eivät synny tyhjästä. Niitä varten on viime vuosina ollut eri puolella Suomea sata metsäaluetta, jossa kussakin on viisi neliömetrin kokoista tutkimusruutua.

Ruuduista lasketaan aluksi kukkien määrä, sitten raakileet ja lopulta kypsät marjat.

”Minä yleensä syön tutkimusaineistoni”, Salo nauraa.

Laskeminen on käsipeliä ja päävastuu inventoinneista on viime vuosina ollut Metsäntutkimuslaitoksella ja vuodesta 2015 Luonnonvarakeskuksen maastotyöryhmillä ja yliopistojen kenttäasemien henkilökunnalla.

Nyt suunnitteilla on saada enemmän koeruutuja ja tavalliset kansalaiset mukaan laskentoihin. Luonnonvarakeskus hakee parhaillaan rahoitusta hankkeelleen DigiMasi – Kansalaishavaintojen digitalisaatiolla parempia marjaennusteita.

”Toiveissa olisi saada DigiMasi jo ensi keväänä käyttöön.”

Salo väläyttää myös ideaa kehitteillä olevasta marjakartasta, jonka avulla voisi suunnistaa parhaille mustikka-, puolukka- ja suomuurainapajille.

Tilastojen avulla nähdään, millaiselle kasvupaikalle sato muodostuu, sen määrä sekä mitkä tekijät ovat vaikuttaneet kokonaissatoon.

Tilastot eivät kuitenkaan paljasta kaikkea, kuten esimerkiksi pölyttäjien määriä ja merkitystä satoihin. Niinpä Salo on tehnyt omia tutkimuksiaan mökillään, jonne hän laittoi kaksi kontukimalaisten keinopesää.

”Mustikkasato oli mökkini ympäristössä 12 kertaa parempi (174 kg/ha) kuin verrokkikoeruuduilla kilometrin päässä kimalaispöntöistä samanlaisella mustikkatyypin kasvupaikalla (14 kg/ha). Tämä yksittäinen tutkimus osoittaa, että myös pölyttäjien roolia pitäisi ehdottomasti alkaa tutkia ja tilastoida.”

Marjojen terveysvaikutukset ovat nostaneet luonnonmarjat taas arvoonsa, ja nyt mustikka on kiilannut puolukan ohi maamme kerätyimmäksi marjaksi.

”Ulkomaisten poimijoiden keräämästä marjamäärästä yli 90 prosenttia menee marjateollisuuden tarpeisiin. Jos heitä ei olisi, ei olisi suomalaista marjateollisuuttakaan”, Salo sanoo.

Jokamiehenoikeudet takaavat kaikille oikeuden poimia marjoja, mutta Salo muistuttaa myös velvollisuuksista: ihmisten yksityisyyttä ja suomalaista luontoa tulee kunnioittaa.

Pölyttäjien, kuten kimalaisten, rooli marjasadon onnistumisessa on keskeinen. Kuva: Pertti Harstela / Vastavalo

 
Neuvoja kysytään ja annetaan

Tulevaisuuden suunnitelmat siintävät Salon mielessä, vaikka hän on luovuttamassa marjagurun viittaansa seuraajalleen, Luonnonvarakeskuksen mikrobiologian tohtori Rainer Peltolalle.

”Hän tekee jo tämän vuoden ennustetiedotteet, mutta olen tietysti hänen apunaan.”

Vanhempi tutkija Salo aikoo keskittyä marjojen ohella toiseen kiinnostavaan lajiryhmään, nimittäin sieniin.

”Aion perehtyä sieniyhteisöjen rakenteisiin; millä tavalla sienisukkessio kehittyy esimerkiksi metsäpalon jälkeen.”

Taas puhelin pirisee ja nyt soittaja on Salon sanoin ”tavan kansalainen” Huittisista. Asia koskee mustikkaa ja kysymys kuuluu, pitäisikö sitä kalkita, että saisi paremman sadon kuivalla kasvupaikalla.

”Ei muuta kun kastelukannu tai letku käteen ja kastelet niitä. Vettä ne kaipaavat. Ei, ei, ei siihen ole mitään vippaskonstia olemassa, että saisi paremman sadon.”

Salo kertoo, että tutkijan vuosiin mahtuu yksi jos toinenkin vastaavanlainen puhelu. Arviolta tuhannet puhelut osoittavat, että luonto ja etenkin marjat kiinnostavat suomalaisia.

Mustikka, puolukka ja suomuurain ovat tutuimpia marjoja, ja niitä me poimimmekin määrällisesti eniten. Salo suosittelee ottamaan keruulistalle myös juolukan, jossa on yhtä paljon C-vitamiinia kuin mustikassa, ja variksenmarjan, joka tuulipölytteisenä kasvina tekee hyvin tasaisia satoja.

Omaa lempimarjaansa Salo ei kauan mieti. Täyden kympin saa luhurikka eli mesimarja.

”Siinä on eniten bioaktiivisia aineita, joten se on varmaan arvokkaimpia marjoja maailman mittapuussakin. Lisäksi se on maultaan ylivoimainen. Mesimarja on valitettavasti kärsinyt luonnonmarjoistamme eniten ihmisen toiminnasta.”

Salo mainitsee myös toisen itselleen tärkeän marjan, yhdeksikön arvoisen mustikan.

”Ja vielä ahomansikka saa yhdeksän. Se on ollut aikoinaan kauppamarja, jota myytiin radanvarsiasemilla ja Pietarin torilla. Saan aika nopeasti lapsuuden maun suuhuni syömällä ahomansikoita.”

Kotimaisten luonnonmarjojen virrat metsistä kotitalouksien käyttöön vuosina 2011–2013.

 
Katso myös Marjat lukuina!

Lue lisää marjoista ja muista metsän antimista Kauko Salon toimittamasta kirjasta Metsä – Monikäyttö- ja ekosysteemipalvelut. Kirjan voi ladata netistä tai tilata Luonnonvarakeskuksen verkkokaupasta.

Julkaistu alun perin Suomen Luonnossa 5/2016.
Vuodenajat
Mustikan ja puolukan kukinta myöhässä

Kevään ja alkukesän viileät kelit ovat myöhästyttäneet marjojen kukintaa. Luonnonvarakeskuksen ennusteen mukaan kukinta on kolmisen viikkoa myöhässä.

Vuodenajat
Tummat ja terveelliset

Mustikan lisäksi myös muissa tummissa marjoissa riittää kerättävää. Vielä ehtii poimia talteen variksenmarjaa, riekonmarjaa ja juolukkaa.

Uutiset