Vinkit

Nisäkkäiden ääniä, 4. osa: Karhu

Kuva: Tapio Kujala

 
Karhu (Ursus arctos) on metsän kuningas, jota tosin pääsee harvoin tapaamaan tai edes näkemään. Se on Euroopan suurin peto: uros painaa 100–300 kiloa ja naaras 60–200 kiloa. Yleisolemus on pyöreähkö korvia myöten. Turkki on tuuhea ja vaihtelee ruskean eri sävyissä hyvin tummasta vaaleaan. Tärkeimmät aistit ovat haju ja kuulo. Jälki on suuri ja muistuttaa hieman ihmisen jalanjälkeä.

Paikallaan ollessaan tai rauhallisesti löntystävä kontio vaikuttaa kömpelöltä, mutta mielikuva on täydellisen väärä. Karhu on ketterä ja kova juoksemaan, eikä ihminen pärjää sille vauhdissa, joten juoksemalla pakeneminen on huono vaihtoehto. Kontio on myös hyvä kiipeämään.

Karhu ei ole erityisen vaarallinen, jos ihminen käyttäytyy oikein. Satunnaiset karhun aiheuttamat kuolemantapaukset ovat pikemminkin vahinkoja. Yleensä on kyse pentujen kanssa liikkuvasta emosta. Jos karhu käy päälle, pään suojaaminen ja kuolleeksi tekeytyminen ovat kuulemma tepsivä keino. Karhun läpsäisyssäkin on voimaa: kuulin kerran tapauksesta, jossa rajavartija oli lentänyt pöpelikköön karhun tassun saattama ja menettänyt tajuntansa. Pahemmin ei kuitenkaan käynyt, rajavartija virkosi vähän myöhemmin ja jatkoi matkaansa. Karhu tekee myös valehyökkäyksiä.

Karhu liikkuu hämärässä ja yöllä. Kontio on varsin huomaamaton, koska se pyrkii aina väistämään ihmistä. Moni paljon luonnossa liikkunut ei ole koskaan nähnyt kuningasta, minä mukaan lukien, mutta kuten on usein todettu, kuningas on kyllä havainnut monen alamaisen. Karhu osaa myös toimia hiljaa: Esimerkiksi kun Pohjois-Karjalassa oli huono mustikkavuosi 2010, karhut kävivät öisin ihmisten pihoilla omenavarkaissa ilman, että kukaan sitä huomasi ennen aamua.

 
Levinneisyys: Karhuja on koko maassa Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Eteläisimmässä Suomessa karhut ovat useimmiten omaa reviiriä etsiviä nuoria uroksia eli erauksia tai vieroitusikäisiä pentuja.

Luonnonvarakeskuksen tuoreen arvion mukaan metsissämme tallustelee nyt 1720–1840 kontiota. Kasvua vuoden takaisesta on 15 prosenttia. Riistakeskuksittain kanta vahvistui selvästi Kainuussa, Pohjois-Karjalassa sekä Pohjois- ja Etelä-Savossa. Vähennystä taas oli Oulun, Keski-Suomen ja Pohjois-Hämeen riistakeskusten alueilla. Muualla ei ollut juurikaan muutoksia.

Lisääntyminen: Karhu tulee lisääntymiskykyiseksi kolmen–viiden vuoden iässä. Naaras synnyttää pennut talvipesään, tavallisimmin yhden tai kaksi, mutta ajoittain myös kolmosia ja nelosia putkahtaa maailmaan.

Ravinto: Karhun ravinnosta suurin osa on kasvikunnan tuotteita. Marjat ovat tärkeitä, etenkin mustikat, joilla se lihottaa itsensä talvikuntoon. Kesäaikaan karhu kaivaa myös juuria ja syö puiden lehtiä. Lihasta suurin osa on hirvieläimiä, ja toisin kuin susi karhu pystyy tappamaan hirven myös yksin. Myös pienemmät eläimet kelpaavat, esimerkiksi linnut, kalat ja muurahaiset. Karhu kuopaisee keon hajalle ja kun muurahaiset tulevat esiin, se lipoo niitä suuhunsa kielellään. Karhu syö myös haaskoja ja hautaa ison saaliinsa ylijäämän suohon ja peittää sen paksulla rahkasammalpatjalla.

Äänet: Karhun vihellys on sen hauskin ääni, lisäksi nalle murisee, tuhisee ja karjahtelee.

Äänite: Lauri Hallikainen / Ilveksen jäljillä -cd

Vinkit
Nisäkkäiden ääniä, 3. osa: Metsäkauris

Tässä 9-osaisessa sarjassa tutustumme nisäkkäiden ääniin. Nyt vuorossa on metsäkauris ja sen karhea haukahdus.

Yö karhukojulla

Suomen Luonto vieraili karhunkatselukojulla Kuhmossa.

Vinkit
Nisäkkäiden ääniä, 2. osa: Ilves

Tässä 9-osaisessa sarjassa tutustumme nisäkkäiden ääniin. Toisena vuorossa on ilves.