Suomen Luonnon sieniasiantuntija, nokialainen sienikirjailija Lasse Kosonen päivitti sienitilanteen: Sikurirousku on vuoden hitti, herkkutattien toinen sato on tulossa ja myös mustavahakkaitten aika on ovella.

Kososen mukaan loppusyksyn kerätyintä sienilajia suppilovahveroa on voinut poimia poikkeavan varhain jo heinäkuun puolivälistä alkaen, ja nyt niitä on metsissä runsaasti.

Sen sijaan keltavahveroiden eli kantarellien sato on jo hiipumaan päin vaikka vielä heinäkuun lopulla niitä oli todella paljon. Samoin on herkkutattien laita: ensimmäinen sato tuli ja meni, mutta toista satoa odotellaan. Tatteja on Kososen mukaan ollut ylimalkaan varsin niukasti.

Haperoita ja rouskuja on sienimailla ollut myös melko vähän, mutta esimerkiksi sikurirouskua, viime aikojen suosikkisientä on ollut ylenmäärin.

”Sikurirouskua voisikin luonnehtia tämän vuoden hitiksi, koska monet ovat sanoneet tutustuneensa siihen nyt ensimmäistä kertaa”, Kosonen sanoo.

”Mustavahakkaat ovat vasta tulossa, vaikka niitäkin on jo saatu.”

Tämän sienikauden erikoisuuksiin kuuluu, että mäntykankaillakin on ollut hyvin sieniä, vaikka usein niille on kannattanut kavuta vasta sesongin loppuvaiheessa.
”Parhaat sienisadot on saatu ja saadaan kuitenkin kosteapohjaisista kuusikoista”, asiantuntija vinkkaa.

Alueellisesti tarkasteltuna sieniä on hyvin Itä-Suomessa ja myös itäisellä Uudellamaalla. Länsi-Suomessa sieniä on vähemmän mutta kuitenkin kohtalaisesti, samoin kuin esimerkiksi Pirkanmaalla. Pohjois-Suomessa on puolestaan ollut runsaasti matsutakea (männyntuoksuvalmuskaa), jota etenkin japanilaiset himoitsevat.

matsutakemustavahakassikurirouskusuppilovahvero

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.