Suomen Luonto täyttää tänä vuonna 75 vuotta. Koko sen ajan lehti on tuonut lisää uutta kiinnostavaa tietoa lukijoilleen ja puolustanut luontoarvoja. Alkuvuosikymmeninä Suomen Luonto oli järjestölehti, mutta 1970 se muuttui erikseen tilattavaksi. Siitä alkaen lehti alkoi vähitellen kehittyä itsenäiseksi aikakauslehdeksi.

Suomen Luonto on menestynyt ajassa hyvin. Maamme lähes viidestä tuhannesta aikakauslehdestä se on sadan vanhimman joukossa. Myös tulevaisuus näyttää hyvältä. Suomen Luonnon levikki on viime vuosina jopa noussut ja lukijamäärä kasvanut.

Lukijatutkimuksemme mukaan lukijamme ovat poikkeuksellisen tyytyväisiä lehteensä. Tällä tiellä jatkamme ja kehitämme Suomen Luontoa entistäkin kiinnostavammaksi.

Rinnalla ovat koko ajan kehittyvät verkkosivut, jotka laajentavat lehden antia.

Haluamme jakaa luonnon ilosanomaa ja saada ihmiset liikkumaan yhä enemmän luonnossa. Kannamme vastuuta ympäristöstä, ja siksi artikkeleita on myös tärkeistä ympäristökysymyksistä.

Juhlavuodeksi olemme erityisen innokkaasti paneutuneet sisällön kehittämiseen. Lisäksi kesän kynnyksellä ilmestyy muhkea juhlanumero. Kannattaa pysyä mukana!

Hyvää juhlavuotta!

PS. Voit antaa tukesi luonnonsuojelulle myös osallistumalla pian alkaviin Suomen Luonnon Juhla-arpajaisiin. Tuotto menee luonnon hyväksi!

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.