Olen aina ollut erityisen ihastunut kevätöihin ja aikaisiin aamuihin. Yöllä pöllöt, kurpat ja ketut ovat äänessä, mutta hienoin hetki metsässä osuu aamuhämärään, jolloin sielua hivelevän aamurauhan hetkenä äänessä ovat vain rastaat ja punarinta.

Isojen kuusten tummien varjojen lomasta kaikuu mustarastaan huilu, punakylkirastaan särisevä säe ja laulurastaan mestarillinen ja rauhallinen säveltapailu. Kaiken kruunaa punarinnan helisevä tiuku. Täydellinen orkesteri!

Se, miltä rastaiden laulu kuulostaa, riippuu omasta tunnelmasta. Laulun voi tulkita kuulostavan iloiseltakin, mutta mukana on aina suomalaisille tuttu ja rakas sininen melankolinen pohjavire. Linnuille itselleen laululla taitaa olla hyvin käytännöllinen merkitys, mutta se ei estä meitä kädellisiä sijoittamasta lauluun omia romanttisia tulkintojamme. Lars Sundin kirjassaan Aamu-unisen lintubongarin tunnustukset julkaisema ja Tarmo Maneliuksen suomentama ote J. L. Runebergin runosta Laulurastas sopii hyvin esimerkiksi:

Vaan rikot lintu illan hopeisen
oi laulurastas, rauhaa tienoiden!
Jos päivä hehkuu tai on lauha yös
ne lainaa lauluus, runon värit myös,
ja maalaa vakaan tuntees juhlat niin
kuin kevät soinnuin, aina muistuviin.

Taianomainen aamuhetki on lyhyt. Auringon noustessa yhä useampi lintulaji liittyy laulukuoroon ja rastaiden tyylittely katoaa heräävän metsän tasaiseen äänimattoon.

 

Suomen Luonto 4/2016 ilmestyy 28. huhtikuuta.

laulurastaslinnunlaulumustarastaspunakylkirastaspunarinta

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.