Tupakantumppi nakataan herkästi maahan ja siihen se jää. Filtteri on pieni – mitä se haittaa? monet tuntuvat ajattelevan. Mutta kyllä se haittaa.

Ympäristö ja Terveys -lehti (1/2016) nostaa esille jäteongelman, jota ei ole tullut loppuun asti ajatelleeksi.

Filtteri on muovia, joka hajoaa pieniksi hiukkasiksi ja joutuu planktoneliöiden kautta ravintoverkkoon.

Muovi on jo sinänsä ongelmallista, mutta lisäksi se on myrkyllistä.

”Filttereissä on tiivistyneinä samoja myrkkyjä kuin savukkeissa, muun muassa nikotiinia, tervaa, raskasmetalleja ja hyönteismyrkkyjä”, artikkelin kirjoittajat luettelevat.

”Kun litraan vettä sekoitettiin yksi poltetun tupakan tumppi, kuoli tässä liuoksessa neljässä vuorokaudessa puolet kaloista.”

Tupakointi on niin yleistä, että jätettä syntyy uskomattoman paljon. Suomessa vuoden aikana poltettujen savukkeiden tumpit riittäisivät kuulemma peittämään Helsingin Senaatintorin miehenkorkuisella kerroksella.

Tumppiongelmaan ei ole helppoa ratkaisua. Roskaamissakko, tumppien kerääminen yhdyskuntapalveluna, keräys- ja hävittämiskulujen lisääminen tuotteen hintaan…

Artikkelin kirjoittajilla, Lääkärit tupakkaa vastaan -verkoston jäsenillä, on yksi ehdotus: tupakoinnin kieltäminen, mutta eivät he itsekään usko sen toteutumiseen ainakaan kovin nopeasti.

Mitä ihmettä tumpeille pitäisi tehdä? Keksitkö sinä?

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.