Suomessa elää sekä paikallisia että muuttavia lepakoita, joista tunnetuin on alle 10-grammainen pikkulepakko (Pipistrellus nathusii). Se siirtyy talveksi muun muassa Saksaan, Ranskaan ja Britanniaan – ellei törmää tuulimyllyyn. Havaintojen mukaan jokaista tuulivoimalaa kohti kuolee jopa 40–50 lepakkoa vuodessa.

Pikkulepakoista saadut havainnot ovat viime vuosina kasvaneet, mutta laji on meillä edelleen hyvin harvalukuinen. Pikkulepakoita tavataan yleisimmin  Suomenlahden ja Pohjanlahden rannikolla Vaasan korkeudelle asti.

Turun yliopiston Brahea-keskuksen tutkimusryhmä havainnoi lepakoita ultraäänidetektoreilla Pohjois-Satakunnan järvi- ja kosteikkoalueilla 2012–2014. Tarkoitus oli selvittää, kuinka yleisesti lajia tavataan myös rannikkoalueiden ulkopuolella.

Tulos yllätti tutkijat.

”Oletuksena oli, ettei pikkulepakkoa pitäisi löytyä sisämaan puolelta juuri lainkaan, mutta lajia havaittiin kaikilla paikoilla, johon laite vietiin”, tutkimuskoordinaattori Asko Ijäs Braheasta sanoo.

Pikkulepakoiden muuttohuippu ajoittuu elokuun loppuun ja syyskuun alkuun. Takaisin ne tulevat toukokuussa.

”Niiden oletetaan välttelevän pitkiä avomeren ylityksiä ja pyrkivän hyödyntämään erilaisia saaristoalueita ja kapeikkoja, joissa niille on tarjolla saalistus- ja suojapaikkoja.”

Länsi- ja Lounais-Suomessa Itämeren ylityskohtana pidetään Saaristomeren–Ahvenanmaan aluetta. Se ohjaisi lepakkomuuttoa Ruotsin rannikolle ja siitä etelään. Muita mahdollisia ylityskohtia ovat Merenkurkun saaristo ja Suomenlahden etelään suuntautuvat niemet, joiden kautta lepakot menevät luultavasti Viroon.

Tietoja muuttavien lepakoiden elinpaikoista, muuton ajoittumisesta ja muuttoreiteistä tarvitaan muun muassa tuulivoimaloiden sijoituspaikkoja suunniteltaessa.

pikkulepakko

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.