Arkiston aarteitaVuodenajat

Arkiston aarteita: Pitkä matka Korvatunturille

Kuva: Ari Pennanen

 
Korvatunturi on joululauluista ja joulusaduista tuttu nimi mutta harvoille tuttu paikka. Siellä käy vuosittain pari sataa retkeilijää.

Työnsä puolesta tunturin rinteillä on useasti kavunnut Värriön tutkimusaseman tutkimusteknikko Teuvo Hietajärvi. Hän on käynyt Korvatunturilla riekkotutkimuksen ja petoseurantojen vuoksi. Tutkimusasemalta Värriötunturista Korvatunturille on matkaa 50 kilometriä. Matka taittuu moottorikelkalla.

”Keskitalvella siellä kohtaa hiljaisen erämaan. Aina ei kuulu edes linnunlaulua. Jos on hyvä käpyvuosi kuten tänä vuonna, niin käpylinnut voivat olla äänessä.”

Korvatunturi sijaitsee Savukoskella Urho Kekkosen kansallispuistossa Suomen ja Venäjän rajavyöhykkeellä, jonne retkeilijä tarvitsee rajavartiostolta erikoisluvan. Mukana pitää olla myös opas joko rajavartiostolta tai paikallisilta matkailuyrittäjiltä.

Lähimmälle tielle on matkaa parikymmentä kilometriä ja Savukosken kuntakeskukseen yli sata. Vaikeasti tavoitettava ja vielä rajavyöhykkeen varjelema Korvatunturi on saanut säilyttää erämaisuutensa. Jos se olisi parempien kulkuyhteyksien äärellä, niin varmasti sinne olisi jo muuttanut ainakin Joulupukki.

Tunturilla on kolme huippua, joista keskimmäisen kohdalla kulkee Suomen ja Venäjän raja. Tästä raja jatkui ennen talvi- ja jatkosotaa noin 200 kilometriä koilliseen Petsamoon, joka muodosti Suomi-neidon toisen käsivarren.

”Vanha rajalinja näkyy vieläkin, nyt siinä kulkee Petsamon ja Kuolan metsänhoitoalueiden raja”, Hietajärvi sanoo.

Tunturilla on korvat

Korvatunturin kolme huippua ovat korvamaisia; ne näyttävät suden tai ketun korvilta taivasta vasten. Se, että Joulupukin uskotaan asuvan Korvatunturilla, on perua vasta vuodelta 1927, jolloin Markus-setä eli Markus Rautio sanoi sen Yleisradion lastentunnilla. Uskomus perustui siihen, että Korvatunturin ”korvat” kuulevat kaiken ja asiat kantautuvat niiden kautta myös Joulupukin tietoon.

”Ei Korvatunturi huono valinta Joulupukin asuinpaikaksi ole. Se on hyvin erikoinen tunturi. Jos sen näkee ensimmäistä kertaa sopivassa valossa, se voi näyttää taianomaiselta.”

Lapin luonnonpuistossa rajan toisella puolella taas asuu Pakkasukko, jota venäläiset sanovat Joulupukin veljeksi. Lapin luonnonpuisto on UKK-puiston ystävyyspuisto, ja sinne on Korvatunturilta matkaa satakunta kilometriä.

Korvatunturi kohoaa korkeimmalta, keskimmäiseltä huipultaan 483 metriin merenpinnasta. Huippu on juuri valtakunnan rajalla. Tunturin etelärinne on hyvin jyrkkä ja pohjoisrinne loiva.

Kallioperä muodostuu pääosin kiilleliuskeesta, jota eroosio on kuluttanut niin, että kovemmat kvartsipitoiset kärjet ovat nousseet huipuiksi. Geologisten piirteiden perusteella tunturin on arveltu muodostuneen noin kaksi miljardia vuotta sitten.

”Korvatunturi on vuorimainen, ja terävät huiput tekevät siitä poikkeavan muihin tuntureihin verrattuna. Lähistöllä on samantapaisia lakia, mutta ne ovat pyöreämpiä ja matalampia, muristoja.”

Karhuja ja susia

Korvatunturin kupeessa on rajavartioston vartiotorni, josta voi tähyillä myös naapurin puolen maisemia.

”Raja katkaisee Saariselän alueen. Venäjän puolelle itään jää entinen Petsamon Saariselkä. Siellä päin on komeat maisemat”, Hietajärvi sanoo. Venäjän puolen Korvatunturilla ei talvisin juuri retkeilijöitä käy.

Hän on kulkenut tunturilla suurpetojen jäljillä ja jälkiä on löytynyt: karhun, suden, ahman ja ilveksen.

”Eräs rajamies näki joku vuosi sitten keskitalvella neljä ahmaa Korvatunturissa. Taisi olla poikue liikkeellä. Alue on myös karhuille tyypillistä kairaa. Varmaan siellä joku karhu köllöttelee parhaillaan talviunillaan.”

Hietajärven mukaan suurpedot ovat lisääntyneet Korvatunturin seudulla Sallassa ja Savukoskella. Niitä on myös metsästetty enemmän; ilveksiä on kaadettu parikymmentä ja karhujakin kymmenkunta tänä vuonna. Alkutalvesta susia on ollut normaalia enemmän.

”Pari viikkoa sitten kävin kuuntelemassa susia Korvatunturista etelään. Tiesin, että siellä oli tehty havaintoja. Se olikin ensimmäinen kerta, kun kuulin susien ulvovan.” Suurpetojen lisäksi tunturilla tassuttelee pienempiä karvanaamoja: kärppä, lumikko, orava ja kettu. ”Näädät taas ovat tyypillisiä kuusikon asukkaita. Niitä näkee tunturin juurella olevassa metsässä.”

Erämaalintujen tähystyspaikka

”Täällä näkee myös hienoja erämaalintuja. Kotkilla on hyvät kannat, sekä maakotkalla että merikotkalla, jonka voi nähdä jopa keskitalvella”, Hietajärvi kertoo. Muita Korvatunturin lintuasukkaita ovat tunturihaukka, lapintiainen, kuukkeli, urpiainen ja hiiripöllö. Korppeja saattaa Korvatunturin maisemiin ilmaantua paljonkin, jos ne sattuvat sopivasti haaskalle.

”Kiirunankin olen siellä joskus nähnyt”, Hietajärvi sanoo ja kertoo kiirunasta, joka ei ollut moksiskaan valokuvauksesta.

”Se päästi minut yllättävän lähelle, parin metrin päähän. Ihmettelin sitä ja katselin ympärilleni. Katsoin myös taivaalle, jossa sekä piekana että tuulihaukka kaartelivat. Se selitti, miksei lintu uskaltanut juuri liikkua.” Riekkotutkimuksia tehneenä Hietajärvi on huomannut lajin huonon jaman. ”Riekkokannat ovat nyt todella heikot. Kanalinnuilla on ollut pari kehnoa vuotta peräkkäin.”

Metsästäjät ovat havainneet riekoissa suolistoloisia, mutta niiden merkitystä katoon ei ole vielä tarkemmin tutkittu.

Korvatunturi on karua ylänköä, joten sen kasvisto ei ole vaateliasta. Tuttuja marjoja sieltäkin voi poimia kuten variksenmarjoja, mustikoita, puolukoita ja juolukoita. Koska porot eivät pääse aivan vapaasti kulkemaan tunturissa, jäkäläkasvustot ovat runsaita. Puissa kasvaa paljon luppoa.

Erilaista valoa

Joulukuun 10. päivän paikkeilla aurinko ei enää näy Korvatunturilla. Alkaa noin puolitoista kuukautta kestävä kaamos eli polaariyö. Päivän pituus on tuolloin lähes nolla. On kuitenkin sanottu, että kaamos ei ole pimeyttä vaan erilaista valoa.

”Kaamosaikaan on hyvin hämärää, kun kaksi pimeää on silloin vastakkain. Lumella on suuri vaikutus. Jos lunta ei olisi, olisi paljon pimeämpää.” Etelän asukas voi saada tuntumaa kaamoksesta, jos katselee maisemaa juuri ennen auringonnousua tai juuri auringonlaskun jälkeen. Kirkkaalla säällä kaamosyötä voivat komistaa revontulet, joita Hietajärvi kuvailee ainutlaatuisiksi.

”Kirkas keli, revontulet ja tunturi – varsinkin Korvatunturi korvineen – ovat hieno yhdistelmä.”

 

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonto -lehden numerossa 10/2009.

Vinkit
Syrjäinen Petkeljärvi lumoaa

Itäisin kansallispuistomme on rauhan tyyssija. Honkaiset harjut piirtävät Petkeljärven komeimmat maisemat ja niiltä kulkijalle avautuu näkymät kauniille, hiekkarantaisille metsäjärville.

Vinkit
Retkeile pirunpellolla

Kiehtovat pirunpellot eli huuhtoutumiskivikot paljastavat, millaisia muinaisrannat olivat.

Vinkit
Huovarin saaren kalaputkat

Itäisen Suomenlahden kansallispuistosta Huovarin saarelta löytyvät 27 kalaputkaa muistuttavat kalastuksen historiasta ja toimivat nykypäivänä virolahtelaisten kesämökkeinä.