http://yle.fi/uutiset/tastako_uusi_matkailuvaltti_marjatilojen_hairikko_on_italialaisille_suuri_herkku/7361760

YLEn Pohjois-Savon uutinen 21.7. kysyy, tuleeko rastaiden ampumisesta uusi matkailuvaltti. Kun räkättirastaat ovat mansikanviljelijöille riesa, niin italialaiset ovat valmiita matkustamaan pitkienkin matkojen taakse rastasmetsälle. Uutisen mukaan Italiasta tullut metsästäjä kertoo, että rastaiden metsästystä on hänen kotimaassaan rajoitettu, vaikka pikkulinnut ovat perinteistä herkkua.

Sekä Suomen että Italian lainsäädäntö perustuu samaan EU:n lintudirektiiviin. Sen mukaan kaikki luonnonvaraiset linnut ovat pesimäaikana rauhoitettuja. Suomen metsästyslain mukaan räkättirastas on yksi seitsemästä rauhoittamattomasta lintulajistamme. Sen pesimäaika päättyy 31. heinäkuuta, minkä jälkeen se on niin sanottua vapaata riistaa. Sen sijaan muut viisi maassamme pesivää rastaslajia kuuluvat luonnonsuojelulain piiriin ja ovat vuoden ympäri rauhoitettuja. Riistaa rastaat ovat siis Italiassa, jonne monet meikäläiset rastaat muuttavat talvehtimaan.

Toimivaltainen viranomainen voi myöntää lintudirektiivin perusteella poikkeuksia rauhoituksesta, mikäli muuta tyydyttävää ratkaisua ongelman poistamiseksi ei ole. Mansikkaviljelmille lupia saa antaa vain vakavan vahingon estämiseksi. Metsästyslain toimivaltainen viranomainen on Suomen riistakeskus. Se on myöntänyt mansikanviljelijöille avokätisesti lupia räkättirastaiden ampumiseen mansikkamailta.

Luonnonystävät ja lintuharrastajat ovat nähneet Suomen riistakeskuksen lupapolitiikassa moitittavaa. Lupien määrä satojen rastaiden tappamiseen on ylittänyt marjanviljelijän tiluksilla taikka niiden läheisyydessä pesivien rastaiden määrän. Marjanviljelijät ovat vain harvoin esittäneet muita mahdollisia ratkaisuja mansikkamaiden suojelemiseksi. Kaiken kukkuraksi viime vuosina on annettu jopa viiden vuoden lupia. Mitään selvyyttä vahinkojen vakavuudesta ei myöskään ole aina vaadittu. Ja kuitenkin osa mansikanviljelijöistä tulee toimeen ilman poikkeuslupia.

Suomalaisen poikkeuslupapolitiikan ansiosta siis italialaiset ovat päässeet jo vuosien ajan Suomeen rastajahtiin lintujen pesimäaikana, vaikka lintudirektiivin tavoitteena on nimenomaan välttää tappamista ja aseen käyttöä luonnossa lisääntymiskauden aikana. Italiassa lintudirektiivin tulkinta on siis päinvastoin rajoittanut rastaiden metsästystä.

Elokuun alusta alkaen räkättejä saa ampua vapaasti. Aikaisempina vuosina ulkomaalaisille järjestetyissä jahdeissa on ammuttu myös rauhoitettuja rastaita, ainakin musta- ja punakylkirastaita, joita usein liittyy vähemmistöksi räkättiparviin. Kun tähän suomalaiseen uusrastasjahtiin liittyy eettisesti epäilyttäviä piirteitä, elämysmatkojen järjestäjät ovat niistä yleensä hiljaa.

Lintuverkossa yllä mainitun uutisen johdosta aiheesta käydyssä keskustelussa Esa Aalto kertoi hankkivansa mansikoita vain sellaisilta tiloilta, joilla ei ammuta rastaita. Ehkäpä laajempikin ostoboikotti voisi palauttaa Suomen riistakeskuksen raiteille, jotka kunnioittavat lintudirektiivin tavoitteita?

Ainakin soisi lainkäyttöä valvovien viranomaisten tutkivan rastasjahtien laillisuuden pesimäaikana Suomessa.

poikkeusluparäkättirastas

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.