Kuusenoksat notkuvat lunta, tammikuun valo on kuulas. Metsä on aivan äänetön. Ihmeellisen pysähtynyt tunnelma. Viime talven lyhyellä pakkasjaksolla meri ehti jäätyä kunnolla. Tein tammikuisen päiväretken Vartiosaareen ja se jäi mieleen yhtenä vuoden hienoimmista kokemuksista.

Vartiosaari Itä-Helsingissä, kivenheiton päässä Laajasalosta ja Tammisalosta sekä Ramsinniemestä on yksi Helsingin ainutlaatuisimmista retkikohteista. Saari on miltei kiinni kaupungin kupeessa, mutta ilman siltayhteyttä sen monipuolinen luonto on saanut olla rauhassa rakentamiselta ja suurilta ihmismassoilta.

Kun jää on turvallisen paksuinen, pääsee Laajasalon Yliskylästä helposti Reposalmen yli Vartiosaareen. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Ulkoilijoita riittää juuri sen verran, että saarta pääsee kiertämään tamppaantunutta polkua pitkin. Kuusien ja mäntyjen oksat notkuvat lumesta.

Polku kulkee huikean kauniiden huviloiden ohi. Saaren 50 rakennuksesta osa on 1800-luvun loppupuolelta, kun kaupunkilaiset tarvitsivat kesäasuntoja rauhallisesta ja luonnonläheisestä ympäristöstä. Jugendhuvilat ja masadikattoiset kaunottaret kätkeytyvät omaan rauhaansa valkoisten puiden taakse.

Kuva: Annakaisa Vänttinen

Mansardikattoiset huvilat on rakennettu pääasiassa 1910- ja 1920-luvuilla. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Jäältä käsin saareen saa erilaisen näkökulman. Korkeuserot erottuvat selvästi ja upeiden huviloiden ainutlaatuisuus korostuu. Rannan kaislikoissa jää on sohjoa ja kengät meinaavat kastua.

Korkealta kalliolta näkee lähisaarien yli kauas merelle. Jossain kaukana joku retkiluistelee. Vuosaaren satamaan matkalla olevat alukset lipuvat hiljaa saarten takana. Kaukana ilma väreilee jään yllä.

Kuva: Annakaisa Vänttinen

Kalliolta näkee kauas merelle. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Talvella hienot jäkälät ja laidunniityt peittyvät lumen alle. Saaren metsistä yli 80 prosenttia on luokiteltu arvometsiksi Etelä-Suomen metsäluonnon monimuotoisuusohjelman METSOn mukaan.

Kuva: Annakaisa Vänttinen

Kun polulta poikkeaa metsään, tuntuu kuin olisi todella kaukana asutuksesta. Kuva: Annakaisa Vänttinen

Vartiosaaren sijainti Itä-Helsingissä Laajasalon kyljessä on houkuttanut kaupunkisuunnittelijat saaren luonnon ja ainutlaatuisuuden kannalta tuhoaviin toimiin.

Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi lokakuussa 2016 Vartiosaaren osayleiskaavan, joka mahdollistaa Vartiosaaren rakentamisen. Saareen on suunniteltu asuntoja 5000–7000 asukkaalle sekä siltaa Laajasaloon.

Aurinko on jo painunut mailleen kun laskeudumme viimeistä rinnettä ennen lyhyttä Reposalmen ylitystä. Ihmeelliseen muotoon kasvanut puu laskeutuu polun ylle ja muodostaa holvikaaren. Vartiosaaren ainutlaatuinen tunnelma on vaarassa kadota.

Päivitys 12.2.2018: Helsingin hallinto-oikeus kumosi Vartiosaaren rakentamista ajaneen osayleiskaavan. Lue lisää >
Päivitys 3.2.2022:  Kaupunkistrategian 2021-2025 mukaisesti Vartiosaari osoitetaan virkistyskäyttöön. Osayleiskaavalla on tarkoitus mahdollistaa Vartiosaaren kehittäminen aktiiviseksi virkistysalueeksi osana Itä-Helsingin merellistä virkistysverkostoa ottaen huomioon alueen arvokkaat huvilaympäristöt sekä luonto- ja maisema-arvot. Lue lisää >

 

Pimeä alkaa laskeutua Vartiosaaren ylle. Holvikaari hyvästelee retkeilijän. Kuva: Annakaisa Vänttinen

helsinkiretkeilyretkivinkitRetkivinkkitalviretkeilyvartiosaari

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.