Kun lintujen ruokintaan varattuja auringonkukan siemeniä jäi vielä kevääseen, kylvin niistä yhteensä 70 kappaletta. Ne kasvoivat hyvin, ja siemenetkin ehtivät kypsyä. Kaikissa muissa kukissa siemenet olivat mustanharmaita mutta yhdessä valkoisia. Muutoin kasvit olivat samanlaisia. Mistä siementen valkoinen väri johtuu?

Auringonkukan siemenkuoren valkoinen väri on samantapainen häiriö kuin kissankellon tai maitohorsman valkokukkaisuus. Perimässä tapahtuneen muutoksen seurauksena kasvi on menettänyt kykynsä tuottaa tummaa väriainetta, ja siemenet jäävät valkoisiksi. Siementen itävyyteen ja siten kasvin elinkykyyn muutos ei vaikuta.

Luonnonvaraisella kasvilla tilanne olisi toinen. Siemenen tummuus on suojaväri, joka kätkee maahan karisseen siemenen linnuilta ja muilta siemensyöjiltä. Valkoiset auringonkukan siemenet suorastaan paistaisivat mullan pinnalta ja tulisivat syödyiksi. Kirkasvärisiä siemeniä on vain ihmisen jalostamilla kasveilla sekä kasveilla, joiden siemenet leviävät eläinten ulosteissa.

auringonkukan siemenetauringonkukka

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.