Tässä juttusarjassa esitellään Suomeen hiljattain kotiutuneita vieras- ja tulokaslajeja. Osa lajeista on hyväksytty erottamattomaksi osaksi paikallisluontoa, osasta tuntuu olevan vain harmia. Lajien istutukseen ja levittämiseen liittyy toisinaan erikoisia virheitä, väärinkäsityksiä tai silkkaa huolimattomuutta.

Suomen luonnon maahanmuuttajat jaetaan kahteen ryhmään: vieraslajeihin ja tulokaslajeihin. Vieraslajit ovat ylittäneet luontaiset leviämisasteensa ihmisen vaikutuksesta, joko vahingossa tai tarkoituksenmukaisesti. Tulokaslajit leviävät luonnossa omin neuvoin uusille alueille esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta. Suomen luonnossa asustaa monta esimerkkiä kummankin maahanmuuttotyylin edustajista.

Hups, väärä majava

Euroopan- ja kanadanmajavan tarina on surullisen kuuluisa esimerkki siitä, miten lajinsuojelu voi mennä pieleen. Suomen viimeinen alkuperäinen majava ammuttiin tiettävästi Sallan kunnassa vuonna 1868. Vasta kun viimeinen majava oli ammuttu, laji rauhoitettiin Suomessa.

Majavakantaa alettiin elvyttää 1930-luvulla Amerikasta ja Norjasta saaduilla majavapariskunnilla, mutta tilalle istutettiin vahingossa kahta keskenään kilpailevaa majavalajia. Virhe paljastui vasta 1970-luvulla, kun hyvin samannäköiset majavalajit erotettiin toisistaan.

Suomi ei ole ainoa maa, jossa tämä majavavahinko pääsi sattumaan. Kanadanmajavia päästettiin luontoon myös Ranskassa ja Puolassa sekä Venäjällä Amurilla ja Kamšatkalla.

Kuusikymmentä vuotta majavanhakua

Majavan häviämistä seuranneilta vuosikymmeniltä on raportoitu useita yrityksistä haalia majavia uuden kannan luomiseksi. Suomeen perustettiin majavarahasto ja majavaparin hankkijoille luvattiin palkkioita. Vuonna 1907 majavia oltiin tuomassa Venäjältä, mutta ajan senaatti eväsi tuontilupahakemuksen. Norjankin hallitus myönsi viisi majavaparia Suomelle vuonna 1925, mutta euroopanmajavia ei jostain syystä kuulunut vielä kymmeneen vuoteen.

Tämän kymmenen vuoden aikana reippaat majavahankkijat olivat ehtineet ottaa yhteyttä Atlantin toiselle puolelle Yhdysvaltoihin, ja lopulta majavia saatiin nopeammin valtameren toiselta puolelta kuin naapurimaista. Vuonna 1933 ensimmäiset kanadanmajavapariskunnat olivat myrskyisellä, yli kuukauden kestävällä laivamatkallaan New Yorkista Suomeen.

Lopulta Euroopanmajavia tuotiin yhteensä yhdeksäntoista ja kanadanmajavia kaksitoista, joista yksi hukkui Atlantiin ja yksi kuoli Suomen sisäisessä kuljetuksessa.

Vieras majava voitolla

Vaikka kanadanmajavia tuotiin Suomeen vähemmän, laji on huomattavasti eurooppalaisia runsaslukuisempi ja se on vienyt paljon euroopanmajavan elintilaa. Amerikkalaisperäiset majavat tulevat sukukypsiksi nuorempina, saavat suurempia poikueita ja ne ovat myös mahdollisesti euroopanmajavia ahkerampia padonrakentajia.

Kun kaksi lajia erotettiin toisistaan 1970-luvulla, tilanteeseen suhtauduttiin lähes välinpitämättömästi. Majavien levinneisyyttä seurattiin jo valmiiksi viiden vuoden välein, ja nyt leviämistä alettiin tarkastella myös lajikohtaisesti. Sen kummempiin toimiin ei ryhdytty. Pikkuhiljaa tilanne kartoittui: karkeasti jaettuna kanadanmajavat elävät idässä ja euroopanmajavat lännessä.

Euroopanmajavan suojelu on yhä pitkälti keskustelun tasolla, mutta keskustelu saattaa pikkuhiljaa kiivastua. Suomen riistakeskus ja Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos suunnittelevat parhaillaan mahdollisia toimia kanadanmajavan hävittämiseksi ja pyrkivät kartoittamaan tarkemmin lajin esiintymistä Suomessa. Suunnitelmat ovat tosin vielä niin aluillaan, ettei kukaan osaa sanoa, mitä tehdään vai tehdäänkö mitään.