Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 5/2014

Suuri kesänumero ilmestyi 6.6.! Kuvassa ahdekaunokki ja valkotäpläpaksupää. Kuva: Jussi Murtosaari / Leuku.
MAINOS
Vinkit

Suuntavaisto paranee harjoittelemalla

Aurinkokin näyttää suunnan: aamukuudelta se on idässä, keskipäivällä etelässä, iltakuudelta lännessä ja keskiyöllä pohjoisessa. Kuvitus: Janne Harju / Napa Stock

 
Jos on hyvä suuntavaisto, pärjää pitkälle. Voiko suuntavaistoaan parantaa?

”Mitä enemmän liikkuu luonnossa, sen paremmaksi suunnistajaksi tulee”, Repoveden kansallispuiston eräopas Marika Hänninen sanoo.

Pelkkä suuntavaisto ei kuitenkaan riitä. Kenellä tahansa ja varsinkin tottumattomalla metsässä liikkujalla pitäisi olla aina mukana kompassi ja kartta. Niitä oppii käyttämään harjoittelemalla.

”Karttoja voi tulostaa netistä. Kartan mittakaava on hyvä tarkistaa jo kotona, sillä nettikarttojen mittakaavat ovat usein epäselviä. Täsmällisimmät kartat löytyvät kaupasta”, Hänninen muistuttaa.
 
Entä luonnonmerkit, voiko niiden avulla suunnistaa?

”Ne antavat suuntaa. Silmäilen niitä, mutta pelkästään niiden varassa ei voi liikkua metsässä”, Hänninen sanoo.

Esimerkiksi muurahaispesät ovat yleensä puun eteläpuolella, mutta joukossa voi hyvinkin olla poikkeus.

”Se, joka on rakennettu länteen ilta-auringossa.”

Sama pätee puihin. Männyn pisimmät alaoksat ovat yleensä etelään, mutta oksat saattavatkin olla avohakkuiden vuoksi pitemmät joltain muulta puolelta.

Hänninen sanoo luotettavimmaksi luonnonmerkiksi Auringon. Kompassin kanssa sillä pärjää hyvin ja ilman kompassiakin se antaa suuntaa: Jos Aurinko marjaan lähtiessä on vasemmalla puolella, takaisin päin tullessa sen pitäisi olla oikealla puolella.

”Tarkat suunnat riippuvat tietenkin ajasta, joka metsässä on vietetty.”
 
Kompassista ilman karttaa on apua jopa pilvisellä säällä. Ainakin silloin, jos suuntavaisto alkaa tehdä tepposia eikä tuttu paikka tahdo löytyä. Toisin sanoen: olet eksyksissä.

”Jos näin käy, kannattaa mennä kompassin avulla koko ajan vaikka pohjoiseen. Ennen pitkää tulee vastaan tie. Sen verran tiheä metsäautotieverkosto meillä on”, Hänninen sanoo.

Tosin tämä koskee vain Etelä-Suomea. Vinkki ei päde Pohjois-Suomessa, jossa metsää voi olla kymmeniä kilometrejä.

Selvisimme kaverin kanssa eksyksistä, kun soitimme kännykällä naapurille. Hän tuli metsätielle ja soitti auton torvea, jota kohden rämmimme.

”Täyteen ladattu kännykkä on hyvä olla mukana, mutta en luottaisi siihen täysin. Paikoissa, joissa on huono kenttä, on vaikea arvioida, paljonko akkua kuluu. Ainakaan akkua ei kannata tuhlata kokonaan gps-paikantamiseen”, Hänninen muistuttaa.

Suuntavaistossa on kyse siitä, että kiinnittää huomiota oikeisiin asioihin. Metsässä kannattaa opetella hahmottamaan paikat, joissa suuntavaisto on kenellä tahansa koetuksella.

Sellaisia ovat esimerkiksi tiheä kuusikko pilvisellä säällä tai mäkinen maasto, jossa pitää lisäksi kiertää suo tai lampi.

”Tällaisissa paikoissa on hyvä pysähtyä ja painaa mieleen maamerkkejä”, Hänninen sanoo.

Teksti: Marianna Laiho
Kysy luonnosta
Eksyneen kohtalo

Millainen kohtalo odottaa hyönteistä, joka vaikkapa autoon eksyttyään joutuu satojen kilometrien päähän omasta yhteiskunnastaan? Palaako se kotiin vai yrittääkö se päästä jonkin toisen yhteiskunnan jäseneksi? Hyväksytäänkö tulokas?