Pyhä-Luoston kansallispuiston läheisyydestä löytyy muutakin kuin luonnon ihmeitä. Pelkosenniemellä, parikymmentä kilometriä Pyhältä pohjoiseen, sijaitsee historiallinen Suvannon kylä, joka on harvoja ehjänä säilyneitä Peräpohjolan vaara- ja jokiseutujen joenvarsikyliä.

Huhtikuisena pyhäpäivänä Suvannon kylä on unelias kuin talviuniltaan heräilevä karhu. Mitään muuta ei kuulu kuin vanhan kyläkoulun pihalta pystykorvan haukku. Kevät on niin myöhässä, että linnutkin ovat vielä hiljaa.

Maisema on ainutlaatuinen: taustalla näkyy Pyhätunturi ja tässä Kemijoen haarajoen, Kitisen, varrella uinuvat punamultaiset talot ja harmaat riihet samanlaisina kuin sata vuotta sitten, kun suurin osa niistä on rakennettu. Suvanto on harvoja Lapin kyliä, jotka säästyivät Lapin sodalta.

Valitettavasti tunnelma rikkoutuu, kun kävelee joen rantaan. Siellä seisoo Kemijoki Oy:n infotaulu muistuttamassa, että se mikä saksalaisilta säästyi, sen vesivoima melkein hävitti 45 vuotta myöhemmin.

Suuressa taulussa on kartta, johon on merkitty yhtiön voimalat ja niiden valuma-alueet. Tekojärvien rakentamista ja luonnonjärvien säännöstelyä selitetään ”vesistöalueen vähäjärvisyydellä, joka rajoittaa sen voimataloudellista käyttöä”.

Taulussa kehutaan, että vesivoima on kotimainen ja uusiutuva energianlähde, jonka ympäristövaikutukset ovat paikallisia ja niitä voidaan vähentää kunnostus- ja hoitotoimilla. Suvannon kylällä maisemointitöihin Kemijoki Oy:n kylläkin pakotti vesioikeus. Taulu maalaa yhtiön innosta tehdä maisemanhoitosuunnitelma yhdessä paikallisten toimijoiden ja museoviraston kanssa aika ruusuisen kuvan. Erikoista, että tämä on ainoa kylästä kertova kyltti, jonka löysin.

Vuonna 1990 rakennetun Kokkosnivan voimalan rakentamisen takia vesi nousi Suvannon kylän kohdalla nimittäin yli kolme metriä. Korkealla törmällä sijainneet talot joutuivat luonnottoman alhaalle vedenpinnan tasoon nähden ja jokikylästä tuli järvikylä. Laajat pensoittuvat tulvaniityt ja niiden ympäröimä Kotilampi hukkuivat. Myös kylään Kitisen yli rakennettu silta muutti maisemaa.

On korkealta sillalta kyllä hyvä ihailla kylää. Ja jos ei kiinnitä huomiota siihen miten oudon lähellä jokea jotkut rakennukset ovat, voi nauttia kauniista maisemasta ja hiljaisuudesta, jossa kuuluu vain sillan paukahtelu jään sulaessa. Hyvällä mielikuvituksella voi tehdä matkan sadan vuoden päähän ja toivoa, että kylä on tässä vielä seuraavankin sadan vuoden kuluttua.

Lisää Suvannon kylästä voi lukea ympäristöhallinnon sivuilta

 

kemijokipelkosenniemipyhätunturisuvanto

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.