Joulu on hyvien makujen sekä mausteiden tuoksujen aikaa. Silloin tulee helpommin kokeiltua vähän eksoottisempiakin aromeja kuten tähtianista. Se on tähteä muistuttava hedelmä, joka kasvaa magnolian sukuisessa puussa. Se on suosittu mauste etenkin kiinalaisessa ja aasialaisessa keittiössä. Nimensä mukaisesti se maistuu hieman anikselta, mutta myös lakritsilta.

Tähtianiksella voi piristää pataruokia sekä kastikkeita ja sillä voi maustaa myös kahvia tai glögiä. Kauniin ulkomuotonsa vuoksi se sopii hyvin myös koristamaan ruoka-annoksia.

TÄHTIANIKSELLA PIRISTETTYJÄ RESEPTEJÄ, OLE HYVÄ!

Marinoituja hedelmiä
3-5 hedelmää makusi mukaan
banaania, omenoita, päärynöitä, persikoita, mangoa, ananasta, appelsiinia, kiiviä

Marinadi:
2 dl vettä
4-6 rkl sokeria
2 kanelitankoa
2-3 tähtianista

Aloita kiehauttamalla marinadin ainekset kattilassa. Jätä marinadi jäähtymään ja pilko hedelmät suuhun sopiviksi paloiksi.

Kaada marinadin ainekset hedelmien päälle ja sekoita. Anna hedelmäsalaatin tekeytyä vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua, mieluusti pidempäänkin.

Maustekahvi
2 dl vettä
3 kanelitankoa
4 kokonaista kardemumman siementä
1 tl kokonaisia fenkolinsiemeniä
5 cm:n pala inkivääriä suikaloituna
5 kokonaista neilikkaa
3 tähtianista
6 dl täysmaitoa
4 dl vahvaa valmista kuumaa suodatin kahvia tai espressoa 4 annosta

Laita vesi kiehumaan ja lisää mausteet. Anna kiehua vähän aikaa. Lisää maito ja anna kuumentua miedolla lämmöllä. Sulje levy ja laita kansi kattilan päälle. Anna mausteiden liota maidossa hetken aikaa. Siivilöi maito neljään lasiin ja kaada kahvia päälle. Mausta halutessasi ruskealla sokerilla tai hunajalla.

Mausteinen omenasiideriglögi

6 dl omenamehua
1 pullo omenasiideriä
10 neilikkaa
2 kanelitankoa
4 tähtianista
1 tl kardemummaa
3 rkl fariinisokeria

Lisää mausteet omenamehuun ja keitä miedolla lämmöllä puolisen tuntia. Lisää siideri ja kuumenna juoma juuri ennen tarjoilua kuumenna, mutta älä keitä. Tarjoile rusinoiden ja manteleiden tai pähkinöiden kera.

joulurepseptitähtianis

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.