Suonenjoella luontoa kuvaava Olli Korhonen kuvasi viime vuoden tammikuussa haloilmiön, joka piirsi taivaalle värilliset urut. Halot ovat melko yleisiä, mutta ”todella hyvät halonäytelmät jäävät vajaaseen puoleen tusinaan kertaan vuodessa”, kertoo tähtitieteellinen yhdistys Ursa sivuillaan.

Olli Korhonen kirjoittaa tapahtumien kulusta näin:

”Terve, Olli. Onko auto lämpimänä ja kamera käyttövalmiina, sillä nyt on nimitäin taivaalla sellainen valoshow, jota en ole ennen nähnyt.”

Suurin piirtein näin alkoi suonenjokelaisen taivaantarkkailijan viesti pimeällä talvisella iltataivaalla näkemistään värillisistä valopylväistä.

No, kauan ei minua tarvinnut hoputella, vaan säntäsin niiltä istuinsijoiltani jo pimenneeseen iltaan etsimään valonäytöstä häneltä saamieni vinkkien perusteella.

Ja toden totta, sieltähän ne löytyivät nuo taivaalliset väriurut aivan läheltä mansikkakaupungin keskustaa. Näkymä oli lähes käsittämätön: Korkealle pimeälle taivaalle sinkoutui kymmeniä erivärisiä säteitä, jotka hohtivat kilpaa kirkkaana paistavan kuunsirpin kanssa. Huikeaa!

Ilmiön taustalla oli pakkasella muodostuneen jääsumun pienen pienistä kiteistä taittuvan valon synnyttämät pylväshalot. Auringon sijasta valonsäteiden lähteinä olivat kuitenkin pääasiassa sekä tavallisetkatuvalaisimet että läheisen teollisuusalueen valot. Merkillistä haloilmiössä oli se, että valopilarit kohosivat satojen metrien korkeuteen suoraan ylöspäin kohti taivaan lakea, vaikka lamppujen kuuppien olisi maallikkoanalyysin mukaan pitänyt estää tämä. Ihmeellisiä ovat fysiikan lait.

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.