Teijon retkeilyalue kuuluu kohta kansallispuistoon ja se muuttaa monta asiaa paremmaksi. Patikoijan ei tarvitse esimerkiksi pelätä, että seuraavalla kerralla moottorisaha on laulanut ja vienyt puut mennessään.

Pidän helppokulkuisesta maastosta ja sellainen Teijon retkeilyalue on. Pitkin varvikkoa ja jäkäläkangasta voi harppoa, mutta polkuja ja pitkospuitakin on ihan riittämiin, yli 50 kilometriä. Niitä seuratessa pääsee  kallioille, soille sekä meren ja järven rantaan. Nuotiopaikatkin ovat valmiina.

Teijo on hyvä retkikohde eteläsuomalaisille. Siellä voi käydä päiväseltään. Eväät mukaan lähikylästä ja luontotuvalle opastusta hakemaan. Näin voi hyödyttää puiston ympärillä sinnittelevää paikallistaloutta.

Teijon tulevan kansallispuiston kyljessä on Meri-Teijo, missä golfataan ja lasketellaan, läheisissä ruukkikylissä on palveluja kaupoista ja ravintoloista majoitustiloihin – ja kivenheiton päässä tästä kaikesta voi sukeltaa metsään, jossa puut sulkevat muun maailman pois.

Jää vain omien askelten ääni, käpytikan vaimea koputus ja kohina, joka syntyy syvään hengittämisestä: havupuiden terpeenit virtaavat keuhkoihin.

 

Lue lisää Teijon tulevasta kansallispuistosta Suomen Luonnosta 8/2014.

Lisätietoja: http://www.luontoon.fi/teijo

 

Retkivinkkiteijo

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.