Kolumnit

Tuulahduksia menneestä kesästä

Kuva: Anna Riikonen

 
ALKUKESÄSTÄ maatamme virkisti reipas kesämyrsky. Puuhastelin mökkipihallani, kun kuulin lähimetsästä kovaa rutinaa ja valtaisan rysähdyksen. Vaikka uumoilinkin äänten aiheuttajaksi kaatunutta puuta, kävin tarkistamassa asian. Tiheässä kuusivaltaisessa suojelumetsässä puiden latvukset taipuivat humisten kuin jouset ja heittelivät kuivuneita oksanpätkiä päälleni. Näin alempana rehevässä notkelmassa valtavan koivun vaaleaa rikkoutunutta runkoa, ja suuntasin sinne. Silloin koivun läheltä alkoi kuulua kovaa narinaa, joka jatkui kasvaen rutinaksi, ja minua kohti alkoi kaatua mammuttimainen kuusikelo. Säntäsin kauhuissani karkuun ja näin jättiläisen kaatuvan maata täräyttävällä jysähdyksellä. Yhtäkkiä rakas metsä oli muuttunut vaaravyöhykkeeksi, josta oli luikittava mahdollisimman pian pois.

 
VIILEÄSTÄ KEVÄÄSTÄ huolimatta käki saapui pihalleni viides toukokuuta. Istuimme keväistä iltaa ystäväni kanssa kuunnellen käen kukuntaa. Kysyin, haluaisiko hän nähdä kukkujan. Käki olisi nyt keväisessä kiimassa ja helppo kutsua kylään. En ehtinyt päästää montakaan kukahdusta, kun tuo utelias haukkamaisesti lentävä komistus kiisi päämme yli. Lentäessään se kähisi ”kiukusta”.

Jatkoin muutaman kukahduksen. Käki oli paikallistanut ääneni ja lehahti sen männyn latvaan, jonka juurella istuimme. Saimme nauttia sen puhinasta, kun lintu torui luvatta reviirilleen tullutta kilpakosijaa. Käähkäkuku kiähhhähkuku se jupisi ja oli ymmällään, koska ei nähnyt kilpailijaansa. Olimme hiljaa ja nautimme. Pian käki rauhoittui ja alkoi kukkua. Me istuimme aitiopaikalla ihastelemassa esitystä. Lopulta käki tunsi itsensä voittajaksi ja lehahti kauemmas kukkumaan. Kiitimme sitä nöyrin ja iloisin mielin.

 
MÖKKINI PIHAAN kantautui 17. toukokuuta pikkusiepon laulua läheiseltä rämeeltä. Kun se lauloi seuraavanakin päivänä, oli pakko toimia kuten Urpo ”Pönttö” Koponen neuvoo: ”Vie sille heti muutama pönttö.”  Kyhäsin Urpon neuvojen mukaan kolme pönttöä, ja kiikutin ne valoisaan rämeikköön. Ilokseni sieppo lauloi vielä runsaan viikon. En käynyt katsomassa, alkoiko se pesiä vai häipyikö se, koska en halunnut vaarantaa linnun rauhaa.

Harmaasiepolle olen tehnyt pönttöjä jo lapsena. Mökkipihassani on sille neljä pönttöä, joista yksi on talon takaseinässä saunan ja vessan ikkunoiden lähellä. Vessan ikkunaa verhoaa itikkaverkko, joten pidän sitä kesäisin auki. Kesäkuun valoisana aamuyönä harmaasieppo tepasteli kiivaasti ikkunalaudalla verkon toisella puolella eikä huomannut minua, vaikka katselin sitä 40 sentin päästä. Koin jotain aivan uskomatonta. Harmaasieppo asteli laudalla, sirkutti ja sipelsi hiljaa, kiihkeästi, monisyisesti ja soljuen. Olin aivan haltioissani, sillä lintua pidetään vaatimattomana laulajana. Seuraavina aamuina kyttäsin harmaasieppoa kännykkä äänitysvalmiudessa, mutta se sirisi etäämmällä. En ole kuullut keneltäkään vastaavasta harmaasiepon lauluhavainnosta. Jos teillä on sellaisia, pyydän, että kirjoitatte niistä meille.
 
 
LOPUKSI KEHOTAN: menkää Pelkosenniemen Pyhätunturille Isokuruun. Se on mykistävä luontokohde: v-kirjaimen muotoinen pitkä kuru Noitatunturin ja Pyhäkeron välissä on syntynyt 10  500 vuotta sitten sulamisvesien myötä. Sen kvartsiittikallioiset kivilaattaseinämät kohoavat jyrkkinä 220 metriin. Pohjoispäässä on vaelluksen kruunu, Pyhän kasteen lampi ja Pyhän kasteen putous, vanhat saamelaisten pyhät paikat. Yli kahden miljardin vuoden takaiset aaltokuvioiset kivet jättävät sieluun ikiaikaisen jäljen ja asettavat ihmisen mittakaavaansa.

Luonnonelämysten kirjo kotimaassammekaan ei näköjään mahdu yhteen ihmiselämään. Aina on oikea hetki luonnolle.

Kolumnit
Metso Suomen kansallislinnuksi

Kansallisperhosäänestyksen tiimoilta aloin leikitellä ajatuksella, olisiko muistakin kansallislajeistamme aiheellista järjestää päivitysäänestys. Onneksi meillä riittää vielä luonnossamme upeita vaihtoehtoja jo valituille lajeille.

Kolumnit
Nyt on kiire

Ilmastonmuutos on ennennäkemättömän laaja ja nopeampi kuin ymmärrämme. Se on itse itseään kiihdyttävä prosessi jo napajäätiköiden sulamisen vuoksi. Jos haluamme tulevaisuudessa nauttia planeettamme monimuotoisesta kauneudesta ja esimerkiksi lumesta, on aika toimia.

Kolumnit
Syvällä korvessa asusti ilves

Nyt Suomen 100-vuotisjuhlavuonna ihmettelen, miksi Suomen vaakunaeläin on leijona. Miksi ei ilves, upea ja ainoa luonnonvarainen kissaeläimemme.