Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 4/2017

ilmestyy 4.5. Kuutti nukkuu veden alla kallionkolossa kuin avaruusmies aluksessaan. Ismo-kuutin kuvasi Juha Taskinen.
MAINOS
Kolumnit

Vahtikoira: Tuoko kaivos onnen?

Yhtiö haluaa Sodankylän Viiankiaavalle kaivoksen. Mutta tuoko kaivos onnen? Kuva: Jorma Luhta / Leuku

 
KANSALAINEN käsittää erinomaisesti konkreettisia asioita, kuten työmatkan pituuden, puutarhan omenapuiden määrän ja Veijo-sedän ikävuodet. Ne ovat kiistattomia ja selkeitä faktoja, jotka on helppo suhteuttaa omaan arkielämään, sen tarpeisiin ja muun maailman menoon.

Mutta jotakin arkaaista uskoa kumpuaa esiin, kun puhe siirtyy taivaan ilmiöihin tai maan sisuksen salaisuuksiin.

Tähän perustuu niin scifi-kirjallisuus kuin kaivosteollisuuden hurmio ja menestys. Ihminen ei yksinkertaisesti osaa suhteuttaa asioita, joiden havainnointi vaatii toisen asteen rationaalisuutta.

Monikansallisen kaivosyhtiön saarnamiehen marssiessa vihellellen tapaamaan pienen, köyhän ja muuttotappion ankarasti kiusaaman kunnan huolien murjomaa johtoa, syntyy moderni uskoon tuleminen.

Uuden tulvasuojelualtaan, matkailun edistämiseksi pöheikköön pykätyn Jurpelomaan tai XL-marketin saapuminen kuntaan saavat jo kuntajohdon hilseenalaisen himmenemään. Suhteuttamiskyvyn romahdus matkaa kuitenkin toiseen potenssiin, kun maan sisuksista löytyy suunnaton malmiaarre, kaiken hyvän tuoja, todellinen Väinämöisen helisevä kultakannel.

 
KURJISTUMISKIERTEEN lamauttama kunnanjohtaja tirauttaa itkun tajutessaan kaiken kamaluuden olevan kerralla pois pyyhkäisty, silmissä vilisee ihania numerosarjoja, suu tapailee ilosanomaa – yhteisöverokertymä, työttömyysprosentin lasku, asuntobuumi, homekoulujen pelastaminen…

Suunnaton vireys pirteyttää yhteisön. Baarien lamaantuneet juomarit kohentelevat muotoaan nähden itsensä reippaina mainareina, rekka-auton kuskien apupoikina, junien lähettäjinä, koronkiskureina, kunnon kapitalisteina! Ratkaisevan kansannäytteen löytäjä, kylänhullu Tahvanainen saa palkkioksi yhtiön viirin.

Historia kertoo kultaryntäyksistä. Suomessakin sellaisia on nähty Ivalojoella 1870 ja Lemmenjoella 1948, toki mittakaavaltaan vaatimattomina. Yhteistä ryntäyksille on ollut suhteellisuustajun miltei totaalinen katoaminen ja yltiöoptimismi.

 
NYKYAJASSA on suora yhteys kultakuumeeseen. Kaivosyhtiö ei välttämättä menesty, mutta sen alihankkijat saattavat menestyä. Monenlainen kauppa piristyy, on yhtäkkiä tekemisen tunnelmaa. Raitille ilmestyy uusia ihania perheitä, tulomuuttajia.

Toisin kuin uskontojen sanoma ikuisesta elämästä, kaivos on kuitenkin lyhytkestoinen ilmiö. Suhdanne voi ajaa kaivoksen alas jo muutamassa vuodessa.

Romahdus on pahempi kuin aikaisempi kituuttaminen. Valtavat investoinnit huokailevat velkarahan alla, seuraa sarja yhtiöllisiä ja yksityisiä konkursseja, koko itsetuhoisen yhteisökrapulan murheinen kirjo. Metsänreunassa seisoo tyhjiä kontteja, keskellä kirkonkylää tyhjiä rivitaloja.

Vesistöjen sulfideja ei mittaa enää kukaan, monimetalliset liuokset hakeutuvat pitkäkestoisesti organismeihin. Louhos täytyy vedellä, se aidataan. Jostain kaivoksen uumenista kuuluu raskas huokaus.

Teksti: Vesa Luhta
Kirjoittaja on inarilainen vapaa toimittaja.

Kysy luonnosta
Onko hallalla ja suolla yhteys?

Ennen kuivattiin soita koska uskottiin niiden lisäävän hallan riskiä. Nykyään sanotaan että soiden vaikutus on päinvastainen. Oltiinko ennen väärässä, vai voiko jäinen suo sittenkin lisätä keväthallojen riskiä?

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Makeasti oravainen

Makeasti oravainen makaa sammalhuoneessansa.

100 päivää luonnossa
100 päivää luonnossa: Laulun ystävä

Laulurastaan laulu kuuluu aivan erottamattomasti suomalaiseen metsä- ja mielenmaisemaan.