Saimaannorpat ovat saaneet apua tänäkin vuonna Metsähallituksen koordinoimasta apukinosten kolauksesta. Mukana kolaamassa on ollut muun muassa Suomen luonnonsuojeluliitto (SLL), Itä-Suomen yliopisto ja WWF. Viime viikonloppuna SLL:n aktiivit kolasivat lunta norppien pesäpaikoille, luotojen rannoille.

Saimaan myöhäinen jäätyminen ja vesisateet ovat johtaneet siihen, että lunta ei ole päässyt kertymään jäälle. Luodoilla ei ole luonnollisia kinoksia, joita saimaannorpat tarvitsevat pesimiseen.

Norppa löytää usein kinoksen jään alta. Se erottuu jään pinnassa tummempana kohtana. Siihen norppa osaa kaivaa pesäkolon alhaaltapäin. Pesäpaikka on norpalle erityisen tärkeä, sillä jos norppa ei saa rakennettua pesää lumeen, se synnyttää kuutin jäälle. Tämä heikentää kuutin selviytymismahdollisuuksia huomattavasti.

Viikonloppuna saapunut vapaaehtoisten joukko kohtasi märän mustan jääpeitteen. Kolmatta vuotta peräkkäin kolaamassa ollut Luonnonsuojeluliiton aktiivi Krista Kujala järkyttyi saavuttuaan paikoille.

”Lunta ei ollut jään päällä ollenkaan, sitä oli vain paikoittain rantaviivoilla. Aiempina vuosina lunta on pystynyt kolaamaan jään päältä. Nyt haalimme kasaan kaiken lumen mikä rannasta irti lähti, jopa hieman kauempaa kolilla hakien sekä rinteestä lapiolla pudottaen”, kuvailee Kujala.

Vapaaehtoisten ryhmä havaitsi rannoilla myös useita hengitysaukkoja. Tämä kertoo siitä, että norpat etsivät juuri nyt pesäpaikkoja. Lumi vain ei ole kinostunut tarpeeksi. Vapaaehtoiset onnistuivat tekemään kolme pesäkinosta. Samalle alueelle on viime vuonna syntynyt kuutti.

Metsähallituksen tavoitteena on saada 200 apukinosta kolattua. Tähän päivään mennessä kinoksia on ainakin 140. Tulevana viikonloppuna tehdään viimeiset kolaukset, jonka jälkeen norpille annetaan pesimärauha.

Viimepäivinä lunta on tullut lisää ja jäät ovat vahvistuneet. Talvista on tullut kuitenkin epävarmempia ja tämän päivän lumi saattaa sulaa jo huomenna. Toivo kuitenkin elää pesäkinosten vahvistumisesta ja mahdollisista kuuteista.

”Vapaaehtoisia kolaamiseen on aika hyvin. Nyt tarvittaisiin enemmänkin rahallista tukea norppien suojelun hyväksi”, toteaa Kujala.

apukinoskuuttimetsähallitussaimaannorppaSuomen luonnonsuojeluliitto

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.