Sodankyläläisen kuvataiteilijan Kaija Kiurun näyttely Viiankiaapa – kuvia ja installaatioita Oulun Pohjoisessa valokuvakeskuksessa ottaa kantaa suojellun aavan puolesta.

Sodankylän kunnassa sijaitseva Viiankiaapa (65 km²) on Lapin laajimpia ja monipuolisimpia aapasoita ja se kuuluu sekä kansalliseen soidensuojeluohjelmaan että EU:n Natura 2000 -verkostoon.

Viiankiaapa on myös osa Pohjois-Ruotsista Suomen Lapin yli Venäjälle kulkevaa malmivyöhykettä, joka on myös geologisesti kiinnostava. Niin kiinnostava, että korkein hallinto-oikeus antoi kesällä Anglo American Sakatti Mining -kaivosyhtiölle kairausluvan Viiankiaavan Natura-alueelle. Kairaukset ovat parhaillaan käynnissä.

Viiankiaavan luonnonsuojelualueella on tähän mennessä tehtyjen lajistoinventointien mukaan 17 kasvilajia ja 21 lintulajia, jotka Kansainvälinen luonnonsuojeluliitto (IUCN) luokittelee silmälläpidettäviksi tai uhanalaisiksi.

Näyttelyyn voi tutustua 15. tammikuuta saakka.

Kaija KiuruViiankiaapaViiankiaapa – kuvia ja installaatioita

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.