Julkaistu numerossa

Suomen Luonto 3/2012

Suomen Luonnossa 3/12 teemana on luontokuvaus. Lehdessä edellä mainittujen lisäksi mm. sepelkyyhky, Selkämeren kansallispuisto, ilves, tunnelmat karhukojusta, konkariluontokuvaajan vinkit lukijoillemme, Suomenojan lintukosteikko ja kirsikankukat Japanissa.
VILLIVIHANNES_banner_suomenluonto_300x200

Sovelluksen avulla voit tunnistaa 30 erilaista kasvia ja kokata 90 herkullista annosta Sami Tallbergin resepteistä. Tuotot käytetään luonnonsuojelutyöhön.

MAINOS
Viikon laji

Viikon laji: Sepelkyyhky

Sepelkyyhky rakentamassa pesäänsä kanadantuijan suojiin. Kuva: Jaakko Vähämäki / Vastavalo

 
Vielä kaksikymmentä vuotta sitten sepelkyyhkyä pidettiin arkana kuusi- ja sekametsien lajina, jota ei pesimäaikaan saanut häiritä missään tapauksessa. Perimätiedon mukaan laji on harvinaisen herkkä hylkäämään pesänsä haudonnan aikaan.
Sepelkyyhkyjä alkoi näkyä 1990-luvulta alkaen Etelä-Suomessa kaupungeissa, vaikka se aiemmin oli ollut maa­seudun metsälintu. Pesintöjä havaittiin vehreistä pihapiireistä, puistoista ja lopulta aivan keskustoistakin. Euroopan matkaajat olivat saaneet todeta saman jo paljon varhemmin, sillä muualla Euroopassa laji oli pitkään selvästi urbaanimpi kuin meillä.
Vaikka sepelkyyhky ei edelleenkään ole pulun veroinen toriasiakas, kookkaat ja pulskat kyyhkyset ovat vakituinen näky lyhtypylväiden päällä tai keskustojen nurmikoilla teputtelemassa, ainakin eteläisessä osassa maatamme.
Pesäpaikkojakin sepelkyyhkyt valitsevat nykyään elinympäristön mukaan, ja niinpä rakennusten syvennykset, parvekkeet tai katokset kelpaavat hyvin jälkikasvun pyöräyttämiseen. Laji on runsastunut huomattavasti viime vuosikymmenten aikana, samaa tahtia kaupunkilaistumisen kanssa. Suomen pesimäkannaksi on arvioitu 250 000 paria.

Sepelkyyhkyn pääjoukot saapuvat Lounais-Euroopan talvilomaltaan huhtikuussa. Laji muuttaa parvissa, ja olojen ollessa kohdallaan voi nähdä usean tuhannen linnun parven. Ensimmäiset koiraat ovat palanneet jo paljon aiemmin.
Lajin rytmikästä soidinhuhuilua voi kuulla pitkin kevättä maaliskuulta alkaen. Syksyllä sepelkyyhkyjä näkee huomattavan suurissa parvissa, keväällä kerääntymät ovat pienempiä. Keväällä linnut etsiytyvät viimeiset vesiesteet ylitettyään kutakuinkin suoraa tietä pesimämetsiköihin.
”Hu-huu-huu-hu-hu… hu-huu-huu-hu-hu…” Montakohan pöllöhavaintoa sepelkyyhkyn rytmikkäästä soidinhuhuilusta on tehty? Se taitaa olla yleinen sudenkuoppa kansan keskuudessa, vaikka sepelkyyhky lauleleekin päiväsaikaan ja pöllöt pimeällä. Huhuilun sävy tuo helposti pöllön mieleen, mikäli ääntä ei osaa kyyhkyyn yhdistää.
Huhuilun lisäksi sepelkyyhkykoiras osoittaa reviirin herruutta näyttävällä soidinlennolla. Se kiertää elinpiirinsä laitamia laajassa ympyrässä ja suurissa kaarissa. Kyyhkyukko lyö kiivaasti ja ottaa korkeutta, ja kohta taas sukeltaa loivaan syöksyyn siivet ja pyrstö levällään. Nousuvaihetta tehostaa kuuluva pauke, jonka synnyttää siipien räväkän alaslyönnin aiheuttama ilmavirta.
Räväkkä on myös sepelkyyhkyn lentoon lähtö. Metsässä ajatuksissaan kulkeva hätkähtää perinpohjaisesti, kun sepelkyyhky kajahtaa oksalta matkoihinsa.
Pesänrakentajana sepelkyyhky ei ole mainetta niittänyt: usein se jaksaa laittaa vain muutaman tikun ristiin, juuri sen verran että munat eivät putoa pohjan läpi. Ehkäpä se arvostaa hyvää tuuletusta?

Mattimyöhäiset pesivät vielä elokuussa, jolloin toiset alkavat jo kerääntyä suuriksi syysparviksi pelloille. Päämuutolle ne suuntaavat syyskuussa. Sopivien kelien vallitessa tuhannet sepelkyyhkyt lähtevät yhtäaikaisesti talvialueiden suuntaan, Ranskaan ja Iberian niemimaalle.
Useammaltakin etelä- ja länsirannikon muutontarkkailupaikalta on havaittu parhaimmillaan yli 30 000 muuttavaa sepelkyyhkyä yhden syyspäivän aikana.
Sepelkyyhky on monessa maassa myös suosittu riistalaji, joten moni niistä ei näe koskaan talvehtimisaluettaan.
Talviset sepelkyyhkyhavainnot ovat lisääntyneet vuosien myötä. Viime talvina on nähty jopa pieniä parvia. Talvisin sepelkyyhkyt saapuvat asutusten läheisyyteen ja hyödyntävät mielellään sorsaruokintoja tai ­miksei myös pihapiirin lintulaudan tarjontaa.

TEKSTI: WILLIAM VELMALA

Sepelkyyhky

Columba palumbus

Väritys: Pää siniharmaa, selkäpuoli tummanharmaa, rinta viininpunainen ja vatsa valkeahko. Siiven kärjet tummat, pyrstössä musta kärkivyö ja vaalea poikkivyö.

Pituus: 40–43 cm, siipien kärkiväli 70–80 cm.

Paino: 470–570 g. Koiras vain hieman painavampi kuin naaras.

Älä sekoita: Osa kesykyyhkyistä ja uuttukyyhky ovat myös yleisväriltään harmaita. Sepelkyyhky on näitä isompi ja pitkäpyrstöisempi. Sillä on valkeat puolikuulaikut siivillä ja valkea täplä kaulan sivuilla. Lentoonlähtö rämähtävän meluisa.

Ravinto: Pääosin kaikenlaiset kasvinosat, kuten siemenet, silmut
ja marjat. Myös hyönteisiä, matoja
tai kotiloita.

Lisääntyminen: Pesimäkausi pitkä, muninta huhti–elokuussa. Kaksi–kolme pesyettä kesässä.
Munii kaksi munaa kerralla.

Levinneisyys: Euroopasta ja Pohjois-Afrikasta Länsi-Siperiaan. Suomessa Etelä-Lapin korkeudelle saakka.

Artikkeli on julkaistu alunperin Suomen Luonnossa 3/2012.

Viikon laji
Viikon laji: Humala

Vanha viljelykasvi humala on löytänyt uuden paikkansa puutarhojen koristekasvina.

Viikon laji
Viikon laji: Salaperäinen pulputtaja

Seisoin joitakin vuosia sitten pajukkoa, vadelmaa ja muuta matalaa kasvillisuutta puskevalla joutomaa-aukiolla Järvenpäässä. Toisella puolella näkyi pientaloasutusta, toisella laidalla kasvavasta sekametsästä raikasi moninainen linnunlaulu.

Viikon laji
Pääsiäispupu
Viikon laji: Pääsiäispupu

Pääsiäispupu tai pääsiäisjänis on toisinaan värikäs ja toisinaan vain värikkäästi pukeutunut jäniseläin jota tavataan lähinnä keväisin. Erikoislaatuisen siitä tekee se, että se munii värikkäitä munia. Pääsiäispupun munat ovat toisinaan suklaisia.