Rantasalmelta löytyy huikea kalliomuodostelma, Putelon pirunportti. Kolme suurta kiveä korkean kallion alapuolella muodostaa siltamaisen muodostelman. Lähellä sijaitsee Putelon torppa, joka on kuusi metriä leveä ja kahdeksan metriä pitkä lohkareluola. Sitä on käytetty sotapakolaisten suojapaikkana ja metsästäjien asemapaikkana.

Vaikka Pirunportti on hiekkatieltä vain pari sataa metriä, täytyi sitä hetki haeskella. Tietystä suunnasta katsottuna muodostelmaa ei huomaa, mutta sitkeä etsijä kyllä palkitaan. Kallion päälle kannattaa myös kiivetä maisemia ihailemaan.

Pirunportti on muodostunut noin 12 000 vuotta sitten, kun jäätikkö irrotti kalliosta lohkareen, kertoo geologi Aimo Kejonen videolla. Paikka oli silloin veden alla. Suur-Saimaan tulva aiheutti rapautumista, jolloin suuren kivilaatan alaosa lohkesi ja jätti yläosan lohkareet paikalleen.

Paikka on Suomen suurin lohkareportti, jota muinaiset tietäjät käyttivät seremonioissaan. Mytologian mukaan luonnon muovaamista porteista pääsi toiseen maailmaan.

Pirunportista ja Putelon torpasta videolla kertoo Aimo Kejonen. Videon on kuvannut Juha Taskinen.

 

geologiakalliomuodostelmaluolarantasalmiretkivinkitRetkivinkki

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.