Kettu ja ilves jahtaavat talven ankarissa oloissa samoja saaliseläimiä. Juttusarjassa nostetaan esiin lajien välisiä elintärkeitä, monimuotoisia ja yllättäviäkin suhteita.
Tämä kuukuva on otettu kahden kuukierron takaisen täydenkuun aikoihin alkuillasta 29. syyskuuta 2023 Viron Läänemaalla. Nyt on vielä paljon hiljaisempaa, mutta jonkun nisäkkään saattaa öinen kulkija kuitenkin kuulla.
Viime viikon arkipäivät olivat varsin mielenkiintoiset Viron Läänemaalla. Yöllä pikkupakkasta, päivät nollan vaiheilla, pelloilla aivan valtavasti töyhtöhyyppiä, suuria tundrahanhiparvia, joukossa metsähanhia ja valkoposkihanhia; ja rannoilla paikallisia merihanhia. Suosikkini pikkujoutsenet olivat myös mukavasti liikkeellä. Rastaat ja peipot tekivät tuloaan. Suuri muutto odotuksissa.
Luonnonvarakeskuksen pitkäaikaiset riistakolmiolaskennat paljastavat, että monet pohjoisten havumetsien nisäkäslajit ovat romahtaneet 35 vuoden aikana. Kärpän, lumikon, metsäjäniksen, oravan ja ketun kannat ovat pudonneet 50–80 prosenttia.
Kettu katseli keskellä päivää aika lähellä sänkipellolla. Pian se pinkaisi melkoiseen laukkaan. Kettu, repolainen, toi mieleen monenlaisia mielleyhtymiä. Ensimmäinen oli, että tällä yksilöllä on erityisen kaunis turkki. Ketuista on paljon kansantaruja, usein opettavaisia antiikista lähtien. Ja onpa tehty oopperakin, tsekkiläisen Leoš Janácekin "Ovela kettu".
Säät vaihtelevat. Tuuli puhaltelee hetkin rajusti. Tulee lunta, räntää, rakeita, vettä. Välillä sentään paistaa aurinkokin. Mutta tänne jo ehtineet linnut ja talven yli pärjänneet nisäkkäät ovat melko lailla sitkeitä. Nyt seuraa lämmin aurinkoinen jakso.
