Kiurun lentoääni, pätkä liverrystäkin jo taivaalta, kottaraisen ilmestyminen pesäpöntölle, ensimmäinen peipon laulu metsänreunassa, västäräkin keikuttelu pihamaalla ja haarapääskyn odotettu paluu pihapiiriin ovat perinteisesti tärkeitä kevään etenemisen tunnelmallisia hetkiä.
Satakielen laulu on kuulakasta ja voimakasta ja siinä on useita keskenään hyvinkin erilaisia elementtejä. Onko satakielen määrä vähentymässä, sitä kannattaa yölaulajaretkillä arvioida.
On kevät 2011. Normaalisti satakielten taiturointi soi tähän aikaan joka pusikossa. Mutta nyt laulua ei kuulu. On niin hiljaista, että tiedotusvälineetkin kiinnostuvat.
Nyt Lintukaraokea pääsee testaamaan yhdessä kaverin kanssa. Tässä käen ja satakielen duetossa osat ovat selvät. Käki komppaa satakielen monimutkaista sooloa tasaisen kumealla kuk-kuulla läpi laulun.
Alkukesän yöt ovat taianomaisia hetkiä Suomen vuodenkierrossa. Hiljentynyt vuorokaudenvaihde tarjoaa upeita konsertteja hienojen tuoksujen täyttämässä konserttisalissa. Satakieli seuraa melko uskollisesti partituuria. Kuuntele!
Stereot humisevat, ja huoneeseen laskeutuu keskittynyt rauha: Hufvustadsbladetin taidemusiikkikriitikko Wilhelm Kvist sulkee silmänsä ja mutristaa huuliaan. Helsingin Sanomien Hannu-Ilari Lampila laskee päänsä käden varaan. Pitää olla aivan hiljaa. Kaiuttimista helähtää herkkä ääni: dudii fiFIU! fiii drrruuu drrruuu
