Turhake: perustelut

Vuoden turhake on turkis

Turkis on Vuoden turhake 2010. Perjantaina ilmestyvä Suomen Luonto -lehti on valinnut Vuoden turhakkeeksi muotiin palanneet turkit ja turkissomisteet. Voittaja valittiin 397 ehdokkaan joukosta. Turkista ehdottaneet perustelivat valintaansa muun muassa eläinten kärsimyksillä sekä turkisten muokkauksessa käytettävillä vahvoilla kemikaaleilla.

Suomessa toimii noin 1100 turkistilaa, joista 97 prosenttia sijaitsee Pohjanmaalla. Viime vuonna tarhoilla kasvatettiin noin neljä miljoonaa turkiseläintä. Suomi on maailman suurin ketunnahkojen tuottaja. Maamme turkistarhoilla kasvatetuista nahoista 98 prosenttia menee vientiin, joten tarhauksen yhteydessä ei voida puhua perinteisestä alkutuotannosta samalla tavoin kuin vaikkapa sianlihan tai kananmunien kohdalla.

Turkistuotanto aiheuttaa 430 tonnin typpipäästöt ja 45 tonnin fosforipäästöt vuosittain. Eläinten häkkien alle kertyvä lanta- ja virtsamäärä vastaa 1,2 miljoonan ihmisen puhdistamattomien jätevesien sisältämää uloste- ja virtsamäärää. Valunta tulisi estää vesitiiviillä alustoilla. Tiivis alusta on vain joka kymmenennellä tarhalla.

Turkistarhat kuuluvat sertifíointijärjestelmään, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti tarhojen ympäristöongelmiin. Sertifikaatti ei kuitenkaan edellytä erityisiä toimenpiteitä eläinten hyvinvoinnin parantamiseksi. Erittäin pienet häkit ja virikkeetön ympäristö ovat siis edelleen sallittuja.

Tarhojen ympäristöasioiden hoidossa ja eläinten kohtelussa on yhä paljon korjattavaa, vaikka parannuksia on viime vuosina tehty. Yksi tärkeimmistä edistysaskeleista on ollut tarhauksen siirtäminen pois pohjavesialueilta. Niillä sijaitsi vielä 2000-luvun alussa noin sata tarhaa, nyt noin 50, ja niistäkin suurin osa on saanut siirtokäskyn. Uusia tarhoja ei enää saa perustaa pohjavesialueille.

Vuoden turhake -ehdotuksissa oli taas erittäin hyviä ehdokkaita, joiden joukosta toimitus teki valintansa. Monta ääntä saivat esimerkiksi banaanikotelo, mopoauto, tupakka, muovipussi ja vesiskootteri. Kiehtovia uutuuksia olivat hyvinvointipussi ja sateenvarjonpussittaja.

 

Lisätietoja toimittaja Johanna Mehtola (09) 228 08 274, 050 308 2186.

 

 
ese

osmoc

topshot

 

Suomen Luontoa julkaisee Suomen luonnonsuojeluliitto

 
Omat työkalut