Helsingin Uutelan ulkoilupuistossa huutelee järripeippo, kun Lauri Tervo asettaa kangasta maalaustelineelle. Maisemassa on kalliota, merta ja mäntyjä.
”Vesi on tärkeä elementti maalauksissani. Useimmissa tauluissani on vettä, ja nyt viime aikoina niissä on ollut aika paljon mäntyjä.”
Tervo on harvinaisuus suomalaisessa taidemaailmassa. Hän maalaa maisemia, ja taulut syntyvät luonnon ateljeessa.

”Maalasin 8-vuotiaana kukka-asetelman, ja siitä se lähti. Faija teki jätesäkistä minulle maalauskaavun ja autotalliin pienen sopen harrastustani varten. Maalasin kaikenlaisille alustoille, mitä käteeni sain: aaltopahville ja kartongille. Meillä oli eläinkirjasarja, jonka kannet olivat kangasta. Väkersin kankaat irti kansista ja maalasin niihin meriaiheisia maalauksia. Äiti ei oikein tykännyt.”

Tervosta ei ole puuttunut omatoimisuutta sittemminkään. Teini-ikäisenä hän lähti Nastolasta ensimmäiselle Helsingin matkalleen ja pakkasi kuvia tauluistaan povitaskuunsa.
Pukuun sonnustautunut nuorimies asteli ensimmäisenä Ateneumiin ja kysyi lipunmyynnistä, ottaisivatko he tauluja myyntiin. Sieltä tuli ystävälliset pakit, samoin seuraavasta paikasta, Sinebrychoffin taidemuseosta.
Lahtelaisessa taidegalleriassa kuitenkin tärppäsi, ja Tervo teki ensimmäiset viralliset taidekauppansa.
”Kavereille olin jo aiemmin myynyt maalauksia sarjakuvahahmoista.”

Kuvaaja: Ville Juurikkala

Uutelan metsä huokailee syystuulessa, kun Tervo kaataa balsamitärpättiä mukiin ja puristaa öljyvärejä paletille. Maalausteline on aivan ulkoilupolun varressa, ja vähän väliä polulla kulkee aamulenkkeilijöitä. ”Wau! Onpa hieno taulu!” kuuluu tuon tuosta.

Uutelan maisemista Tervo innostui kuultuaan, kuinka upea metsä on säilynyt aivan tiheään rakennetun Aurinkolahden asuinalueen­ kupeessa.
”Jos syttyy johonkin maisemaan, syntyy paniikki, että tänne on päästävä maalaamaan. Kiertelen muutaman tunnin tai päivänkin ja katson, mikä on oleellinen paikka maalata. Sen tajuaa melkein heti, kun löytää oikean maiseman.”

Tervo ei juuri muuttele maisemaa, joten siinä pitää olla valmiiksi sommittelu kohdallaan.
”Pyrin saamaan maisemassa olevan valon mahdollisimman luonnolliseksi myös tauluun. Valoa joutuu tutkimaan, jotta näkee mistä väreistä se koostuu. Siitä on löydettävissä kaikki sateenkaaren värit.”

Palokärki lentää rannan männyissä huudellen. Samalla kankaalle alkaa muotoutua kelomännyn runkoa.
Ulkona maalaamisessa on oma taikansa.
”Uskon, että katsoja pääsee tauluihini helpommin sisälle, kun kankaalle välittyy minun kokemukseni maisemasta. Ateljeessa työstä jää helposti tunnelma pois – samoin hyttyset ja neulaset, joita päätyy joskus siveltimen vetoihin.”

Ulkotyöt asettavat myös omat haasteensa. Sateisella säällä ei voi maalata ja työtä olisi hyvä jatkaa suunnilleen samanlaisessa säässä, kun sen on aloittanut.
”Maalaan yleensä aamupäivän valossa yhtä maalausta ja iltapäivällä toista. Valo on niin erilainen eri aikaan päivästä.”

Tervo maalaa talvellakin ulkona, jolloin tosin pakkanen ja päivän lyhyys asettavat omia rajoituksia.
”Pakkanen ei niin haittaa, värit saattavat hieman kangistua, mutta ne eivät kuitenkaan jäädy. Talvisin on enemmän aikaa tehdä maalauspohjia, kehystää ja viimeistellä töitä.”
Yksi maalaus vaatii kolmesta viiteen paikalla käyntiä. Usein Tervo viimeisteleekin työnsä ulkona.

Maalaukseen Uutelan maisemasta syntyy uusia siveltimen vetoja, ja ohikulkijoiden huokailut jatkuvat. ”Ihana taulu! Todella hieno!”
”Monesti saan palautetta, että katsoja voi kuvitella taulun tuoksut, männynkaarnan karheuden tai puiden havinan tuulessa. Jos hän pystyy hengittämään taulussa olevaa ilmaa, työ on onnistunut.”

Lauri Tervon maisemamaalausvinkit

•Tulkitse tarkkaan maiseman olemusta. Haistele, kuuntele ja katsele.
•Pidä maalauspohjaa varjon puolella, sillä jos maalaat auringon     valossa, työ voi näyttää sisätiloissa tummalta.
• Rajaa aihe aluksi melko suppeaksi. Kokemuksen karttuessa voit lisätä     haastetta.
• Älä maalaa liian kiireesti, vaikka valo näyttää muuttuvan nopeasti, ja esimerkiksi pilvisyys voi yllättää. Jatka maalaamista seuraavina päivinä teoksen välillä kuivuttua.
• Valitse innostava aihe; olet todennäköisesti tyytyväisempi lopputulokseen.

Artikkeli on julkaistu Suomen Luonnossa 8/2012.

Lauri Tervotaidemaalari

Tunne luontosi

Suomen Luonto on ajankohtaisen luontotiedon aarreaitta!
Tilaamalla tuet Luonnonsuojeluliiton työtä.